Hopeaa aiempaa helpommin elektroniikkajätteestä Uutinen 12.5.202513.5.2025 Elektroniikkakorteista ja piireistä voidaan erottaa hopeaa aiempaa helpommin Helsingin ja Jyväskylän tutkijoiden yliopistoissa tehdyn tutkimuksen avulla. Uudella kierrätetyn rasvahappojen avulla voidaan vähentää ympäristön kuormitusta.
Mobiililaitteisiin pienikokoinen MEMS-kellogeneraattori Uutinen Uutuudet 7.5.2025 SiTime on julkistanut tarkkaan mobiililaitteiden ajoitukseen keskittyvä yhtiön ensimmäisen MEMS-pohjaisen mobiilikellogeneraattorin Symphonic-piirin SiT30100. Se tarjoaa valmistajan mukaan vakaat kellosignaalit esimerkiksi mobiililaitteiden 5G- ja GNSS-sirusarjoille kännyköihin ja kannettaviin sekä IoT-laitteisiin ja erilaisiin omaisuuden jäljitinratkaisuihin.
Suomen HD-televisiokauppa käynnistyi muutoksesta Uutinen 5.5.20256.5.2025 Suomessa siirryttiin HD-lähetyksiin huhtikuun alusta lähtien. Muutos kasvatti kulutuselektroniikan maahantuojajärjestö ETKO:n mukaan HD-televisioiden kysyntää erityisesti alle 55 tuuman malleissa. mutta myös isommissa kokoluokissa.
Valmet Automotive tutkii puolustustekniikan valmistamista Uutinen 2.5.20252.5.2025 Uusimman tuloksensa julkistanut Valmet Automotive tutkii mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa muillekin teollisuuden aloille. Yhtiö tuottaa jo nyt autojen ja osakokonaisuuksien lisäksi akkuja, mutta voisi toimia myös muiden teollisuustuotteiden ja puolustustekniikan sopimusvalmistajana.
Näin toimivat kännykkäverkot jos sähköt katkeavat Uutinen 30.4.20252.5.2025 Espanjan ja Portugalin sähköt katkesivat laajasti maanantaina. Katko kesti paikoin jopa lähes 20 tuntia. Esimerkiksi kodinkone-, liikenne-, valaistus- ja maksupääteongelmien lisäksi myös viestintäverkoissa syntyi katkon vuoksi suuria haasteita. Mutta miten kävisi Suomen viestintäverkoille, jos vastaava sattuisi meille ja kuinka kauan tukiasemissa riittää virtaa?
Paremmin toimivia salasanoja Esitykset 30.4.20252.5.2025 Huomenna vietetään vapun lisäksi maailman salasanapäivää, jonka tarkoitus on muistuttaa verkonkäyttäjiä paremmista salasanakäytännöistä. Siksi teleoperaattori DNA:n tietoturva-asiantuntija haluaa muistuttaa hyvistä, mutta toimivista salasanakäytännöistä.
Väitös: Korkean tason synteesi mahdollistaa digitaalisten piirien nopeamman suunnittelun Yleinen 29.4.20257.8.2025 Tampereen yliopiston väitöskirjatutkimuksessaan diplomi-insinööri Sakari Lahti selvitti korkean tason synteesin tuottavuutta ja laatua perinteisiin suunnittelutapoihin verrattuna. Tulosten mukaan menetelmällä voidaan nopeuttaa suunnitteluprojekteja, mutta tulosten laatu saattaa kärsiä ilman korkeaa ammattitaitoa.
Televisiomyynnissä ennätyksiä Uutinen 29.4.202529.4.2025 Teräväpiirtoisiin HD-lähetyksiin siirtyminen on vauhdittanut televisioiden myynnin ennätyksellisiin lukuihin, kertoo alan kauppayhdistys. Kasvua oli maaliskuussa edellisvuoteen verrattuna 130 prosenttia.
VTT:lle uusi toimitusjohtaja Uutinen 28.4.202528.4.2025 Valtion tutkimuskeskus VTT:n toimitusjohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori Kalle Härkki elokuusta lähtien. Nykyinen toimitusjohtaja Antti Vasara on siirtymässä kesäkuun lopussa yhtiön ulkopuolelle muihin tehtäviin.
Nokian myynti laski Uutinen 24.4.202526.4.2025 Nokian liikevaihto laski viime vuoden vain prosentin 4,44 miljardiin euroon. Suurimpana syynä laskuun oli viime vuoden alkuun tulleet ennakoitua suuremmat tulot patenttisopimuksista. Ensimmäisen neljänneksen aikana saatiin päätöksen myös optisen alueen Infinera-kauppa. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytettiin silti pari prosenttia vähemmän eli 1.125 miljardia euroa.