Ilmainen merikarttasovellus veneilijöille

Eniron omistama numeropalvelu tuo merikarttasovelluksen, joka yhdistää ammattimerenkulun käyttämät kartat muuhun dataan. Uudessa karttapalvelussa ovat mukana Suomen, Ruotsin, Norjan merialueiden ja Vuoksen vesistön merikartat. Niihin on yhdistetty myös muuta dataa ja ominaisuuksia, kuten mies yli laidan -toiminto (MOB).

Uusi Android O parantaa akkukestoa

Googlen esittelemä uusi Android O lupaa parantaa kännykän akun kestoa. Tehonkulutusta hillitään muun muassa tehostetulla Android Runtime -ajoympäristöllä sekä tarvittaessa rajoittamalla paljon virtaa kuluttavien sovellusten taustatoiminta.

Television 5 uusinta teknologiatrendiä

Yli puolet Pohjolassa myytävistä televisioista on 55-tuumaisia tai suurempia. Tässä myös neljä muuta katseluelämystä lisäävää asiaa vuodelle 2017. Uusimpia televisiomalleja esitellään Las Vegasissa tänään alkaneille Consumer Electronics Show -messsuilla. Kulutuselektroniikan myyntiä mittaavan GfK:n mukaan kuusi kymmenestä Pohjoismaissa myydystä televisiosta oli älykäs – marraskuussa jopa 80 prosenttia myydyistä televisioista sisälsi tietokoneälyä. ’’Pohjoismaisiin olohuoneisiin hankitaan myös suurempi…

Suomalaiskännykällä VoLTE-puhelut amerikkalaisviranomaisille

Bittium teki ensimmäisen VoLTE-äänipuhelun Yhdysvaltain viranomaisten LTE Band 14 -verkossa. VoLTE-tekniikkaa käytetään kaupallisissa LTE-verkoissa äänipalvelujen tarjoamiseen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun VoLTE-puhelu tehtiin yhdysvaltalaisviranomaisten FirstNet-verkossa.

Jättikokoinen taulutietokone ikäihmisille

Mitäpä jos tuttu tablettisi kaikkine sovelluksineen olisikin taulutelevision kokoinen, tai vieläkin suurempi? Startup-yritys Kuori on kehittänyt seniorikäyttöön suurikokoisen Android-taulutietokoneen, jota voidaan ohjata kosketuksella.

Fitbit vie virtuaalisille poluille

Aktiivisuusrannekkeiden valmistaja Fitbit on esitellyt virtuaalisuutta hyödyntävät ratkaisunsa. Käyttäjä voi kokea omalla lenkkipolullaan esimerkiksi Yosemiten kansallispuiston ikoniset maamerkit ja reitit tai New Yorkin maratonin.

DefCon24: Android-haavoittuvuus keräsi huomiota

Tietoturvayhtiö Check Pointin Android-kännyköistä löytämät neljä uutta tietoturvaongelmaa saivat runsaasti huomiota. Amerikkalaisyhtiön tutkijat esittelivät Qualcommin piirisarjaa käyttävissä Android-laitteissa havaittuja haavoittuvuuksia Las Vegasissa järjestetyssä tietoturvaseminaarissa.