Volvo hakee uudenlaista otetta autojen kehitykseen avoimesta ohjelmistojen ja palveluiden kehityksestä. Yritys on tuomassa ohjelmistoportaalin, jonka avulla ulkoiset kehittäjät pääsevät käsiksi myös autojen kojetaulun tietoihin –asiakkaiden suostumuksella.
Tag: auto
RFID-anturit tulevat kaikkiin renkaisiin
Rengasmerkki Michelin aikoo varustaa kaikki henkilöautonrenkaansa RFID-sirulla vuodesta 2023 alkaen ja ennakoi näin tulevaisuuden robottiautojen olennaista turvavarustetta. Jo tänä vuonna yritys toimittaa autonvalmistajille 1,5 miljoonaa RFID-yhteydellä varustettua rengasta. Kuvan RFID-siru vulkanoidaan renkaaseen valmistusvaiheessa.
Yhden johdinparin Ethernet-liitäntä autoon ja tehtaaseen
UUSITEKNOLOGIA 2/2020: Teollisuuteen ja ajoneuvoihin halutaan tuoda lisää Ethernet-verkkoja, mutta ongelmia aiheuttavat perinteiset kahdeksaan johtimeen ja RJ-45-liittimeen perustuvat Ethernet-ratkaisut. Siksi tilalle on kehitetty paremmin uusiin sovelluksiin sopivia ratkaisuja, jotka perustuvat myös vähäisempään määrään johtimia.
Ericsson kasvattaa suomalaisosaajalla partnerijoukkojaan
Uusi IoT-alusta yhdistää pian yli miljoona autoa
Älyrenkaat käyttöön viidessä vuodessa
Itsestään ajavat autot asettavat vaatimuksia myös renkaille. Muun muassa renkaisiin kytkettävät anturit ovat tärkeässä roolissa, kun ajo-olosuhteita havainnoi ihmisen sijaan kone. Nokian Renkaissa uskotaan uudenlaisten älyrenkaiden yleistyvän viiden vuoden kuluttua jopa ennen varsinaisia robottiautoja.
Autotehdas lomauttaa – ei akkutuotannosta
Uudenkaupungin autotehdas taas käyntiin – akkutuotanto alkoi jo aiemmin
Suomalainen autojen konversiotekniikka sai kasvurahaa
Anturit paljastavat autojen liikkeet Jyväskylässä
Langattomien käyttäjien liikkumista voidaan seurata matkapuhelinverkkojen lisäksi myös Wifi-lähiverkkojen kautta. Jyväskylässä on seurattu jo parin koronaviikon ajan liikennettä valoristeysten silmukka-antureiden ja kävelyteillä Wifi-mittauspisteiden kautta. Tulokset ovat luettavissa netissä reaaliajassa.