Maailman ensimmäinen autonomisen robottijunayksikön kenttätesti on suoritettu onnnistuneesti Voikkaalla. Suomalaisyritys Proxionin johtaman partneriverkosto toteutti kokeet raideliikenteen korkeimman automaatiotason, GoA4 -luokan mukaisesti.
Tag: Business Finland
Tekoäly vauhditti digipalveluiden vientiä
Tekoälyn bisnesohjelma kasvatti Suomessa neljässä vuodessa alan palveluviennin 2,5 kertaiseksi noin 280 miljoonaan euroon. Lisäksi viime vuoden lopulla päättyneen ohjelman aikana henkilömäärät tuplaantuivat ja yritysmäärät kasvoivat. Vielä viisi vuotta sitten Suomessa oli alle 20 tekoälyyn keskittynyttä yritystä.
Kotimainen 3D-tulostus varmistaa vaativien kappaleiden saatavuuden
Käytettyjen kännyköiden Japanin myyntiin suomalaisosaamista
Bittium ja Insta kehittävät kvanttiturvallista teknologiaa
Bittium ja Insta ovat mukana Business Finlandin Digital Trust -ohjelman rahoittamassa Post Quantum Cryptography (PQC) -hankkeessa, jossa kehitetään kvanttiturvallista salausteknologiaa ja tuodaan sitä osaksi tuotteita ja ratkaisuja.
Valmet hyödyntää uutta teknologiaa vihreässä siirtymässä
Suomalaisyritys pilotoi tuulivoimaloiden mittausratkaisuja
Nokia vetämään 5G-/6G-antennien tutkimusohjelmaa
Nokian vetämä tutkimuskonsortio on aloittanut radiotekniikan kehitysohjelman, jonka tavoitteena on nopeuttaa uusimpien RF- ja antenniteknologioiden kehitystä Suomessa. Uuden RF Sampo -hankkeen avulla vauhditetaan siirtymistä 5G-ratkaisuista tulevaisuuden 6G-tekniikoihin. Mukana on myös alan muita yrityksiä ja tutkimuslaitoksia.
Innovaatioseteli uudistui ja nousi 5000 euroon
Pien- ja keskisuurten yritysten tuote- ja palvelutoiminnan kehittämiseen tarkoitettu innovaatioseteli uudistui vuoden vaihteessa. Viiden tuhannen euron arvoinen seteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on tuote- tai palveluidea ja jonka eteenpäin viemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista. Palvelutarjoajan voi valita itse.








