Sähköinen resepti ei riitä vaan jakelukin digitaaliseksi

Terveydenhoidon uusia palveluita ovat monet omahoitoratkaisut kuten virtuaaliklinikat, mobiilipalvelut sekä oman terveydentilan mittaamisen yleistyminen, verkkovälitteiset etälääkäripalvelut sekä liikkuvat palvelupisteet. Nyt halutaan reseptien lisäksi digitekniikka tehostamaan laajemminkin lääkkeiden jakelua.

Trafi haluaa robottiautot testeihin

Suomesta halutaan voimallisemmin digitaalisen liikenteen koekenttä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi haluaa Suomen olevan eturintamassa liikenteen automaatioon varautumisessa ja hyödyntämisessä. Jo nykysäädöksillä automaattiautojen testaaminen olisi Suomessa mahdollista.

Nokia yritysostolla IoT-rannekkeisiin

Nokia aikoo hankkia ranskalaisen Withings SA:n vauhdittaakseen pääsyä digitaalisen terveyden markkinoille. Withings tulee olemaan osa Nokia Technologies -liiketoimintaa.

Älylaitteiden pitkän ajan vaikutukset tutkintaan

Kulttuurintutkimuksen professori Helmi Järviluoman on saanut digitaalisen maailman aistiympäristöjen tutkimukseen 1,9 miljoonan euron tutkimusmäärärahan. Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n vastaava rahoitus on myönnetty Suomeen humanistisiin tieteisiin vain kerran kahdeksan vuotta sitten.

Robottiautot voivat olla kyberturvaongelma

Etäohjattavat ja autonomiset autot ja laivat, työkoneet sekä miehittämätön ilmailu tulevat lisäämään tehokkuutta ja synnyttävät liiketoimintaa, mutta myös turvallisuusuhkia. Helsingissä oli tänään koolla lähes sata asiantuntijaa keskustelemassa älyliikenteen kyberturvallisuustarpeista.

Kopiojätti tutki: Paperista vaikea luopua

Kopiojätti Xeroxin selvityksen mukaan täysin digitaalisesti toimivat yritykset ovat näköpiirissä, mutta täydelliseen siirtymiseen menee vielä useita vuosia. Xeroxin mukaan vuonna 2018 kymmenen prosenttia yritysprosesseista nojautuisi vielä paperilomakkeisiin.

Tee-itse-valmistus ei aina vihreää

Itsetekemisen ihanteet eivät toteudu itsestään, arvioi Aalto-yliopistossa väitöskirjan tehnytt Cindy Kohtala. Uusiin digitaalisiin valmistuslaboratoriohin liittyy ympäristöasioita, jotka tee-se-itse-liikkeen tulisi ratkaista nykyistä paremmin.

Nokialle eniten patentteja – Euroopassa Philipsille

Suomalaisille yrityksille myönnettyjen patenttien määrä kasvoi viime vuonna Euroopan patenttiviraston mukaan ennätyksellisesti. Kasvu oli suurin kymmeneen vuoteen. Suurimmat patentoijat olivat Suomesta Nokia, Kone ja UPM-Kymmene. Euroopan tasolla suurin oli Philips.

Televisioiden ja radioiden lähetysluvat jakoon

Viestintävirasto on julistanut haettavaksi ohjelmistotoimiluvat toimiluvanvaraiseen televisiotoimintaan seuraavaksi kymmenen vuoden ajalle 10.1.2017–10.1.2027. Haettavina ovat toimiluvat digitaaliseen televisio- ja radiotoimintaan UHF- ja VHF- taajuusalueilla.

Digijohtajia kaivataan muutosvetureiksi

Teollinen internet ja digitaalisuus tulee muuttamaan kaikkia yrityksiä. Silti vain kuudella prosentilla maailman 1 500 huippuyrityksestä on digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja (CDO, Chief Digital Officer), mutta määrä on selvässä kasvussa, selviää konsulttiyritys PwC:n Strategy&:n selvityksestä.