Informaatiosektorin sähkönkäyttö kasvoi Suomessa liki 14 prosenttia vuosina 2011‒2017, todetaan tuoreessa Etlan ja Aalto-yliopiston selvityksessä. Sähkönkulutuksen kasvun taustalla on lisääntynyt IP-liikenteen määrä esimerkiksi kiinteän verkon ja mobiilidatan kautta.
Tag: Etla
Koronan takia hitec-tuotannon arvoketjut uusiksi?
Koronaepidemia on iskenyt teknologiateollisuuteen. Alan teollisuusjärjestön kyselyn mukaan tarjouspyyntöjen määrä on romahtanut, ja logistiset ongelmat vaikeuttavat yhä useamman yrityksen toimintaa, kerrotaan tuoreessa Uusiteknologia 1/2020-lehden jutussa. Elinkeinoelämän tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan voi globaaleihin arvoketjuihin tulla jopa pysyviä muutoksia ja alihankinnan palautus lähemmäksi tuotantoa.
UT-trendit: Korona kurittaa Suomen hitec-vientiä
Koronaepidemia on iskenyt suomalaiseen teknologiateollisuuteen. Alan teollisuusjärjestön alkuvuoden kyselyn mukaan tarjouspyyntöjen määrä romahti, ja heikko kysyntä ja myös logistiset vaikeuttaa yhä useamman yrityksen toimintaa ja toimialoja. Korona rassaa myös elektroniikka- ja sähköteknistä teollisuutta, mutta terveys- ja muuhun digielektroniikan kehitykseen uskotaan vahvasti.
Korona kurittaa auto- ja elektroniikkavientiä – uusi ennuste
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan julkaiseman uuden talousennusteen mukaan Suomen bkt supistuisi tänä vuonna kahdeksan prosenttia, mutta kääntyisi onneksi ensi vuonna jo neljän prosentin kasvuun. Tänä vuonna autojen viennin arvioidaan supistuvan 25 prosenttia ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kymmenen prosenttia.
Enkelirahoitus ei kasvata, mutta varmistaa selviytymisen
Yksityisten bisnesenkeleiden rahoittamat suomalaisyritykset eivät kasva Etlan selvityksen mukaan muita nopeammin, mutta rahoitus lisää näiden nuorien yritysten selviytymismahdollisuuksia. Valtaosa enkelisijoituksia saaneista yrityksistä on saanut myös julkista innovaatiorahoitusta.
Suomalainen elektroniikkateollisuus kasvaa kohisten
Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto Suomessa on kasvanut tammi-syyskuussa peräti 13 prosenttia vuodentakaisesta. Etlan tänään julkistaman tuotantolukuihin sisältyy myös palveluja ja globaalia tuotantoa. EU:ssa tuotantomäärä jäi esimerkiksi aikaan keskimäärin yli kaksi prosenttia edellisvuotista pienemmäksi.
Teknojätit laajentavat – Suomesta sisäpaikannusta, tekoälyä ja terveyssovelluksia
Suuret kansainväliset teknologiajätit valtaavat uusia markkina-alueita, ja se näkyy erityisesti tekoälyyn liittyvien patenttihakemusten kasvuna sekä yrityskauppoina. Datajätit ovat vallanneet Etlan uuden selvityksen mukaan yritysostoilla myös kokonaan uusia markkinoita ja alueita – myös Suomesta.


