Digi International on julkistanut uusitun XBee3 -moduulisarjan, jonka pienin on pintaliitettävä Xbee3 micro. Uutuus on kooltaan (13 x 19 mm) vain kolmasosa aikaisemmista moduuleista.
Etteplan kehittää suomalaisen Cautionin kanssa uutta huomiolaitejärjestelmää vartioimattomiin tasoristeyksiin. IoT-tekniikkaa hyödyntävää ratkaisua on testattu jo parissa tasoristeyksessä. Laite hyödyntää matkapuhelin-, VHF- ja GPS-tekniikkaan.
Amazon-konserniin kuuluva pilvipalvelu AWS tuo tarjolle uudenlaisen IoT Analytics -työkalun. Sen avulla voidaan analysoida esineiden internetistä (IoT) ja antureista saatavaa dataa. Uutuustyökalulla voidaan tehdä aiempaa tarkempia päätöksiä IoT- ja koneoppimisen sovelluksiaan varten.
Matkapuhelinverkkojen IoT-tuki laajenee nopeasti. Kuukausi sitten Telia kertoi NB-IoT-tuen laajentamisesta ja nyt Elisa kertoo voivansa tarjota NB-IoT-yhteydet jokaiseen Suomen kuntaan. DNA on laajentanut myös NB-IoT-tukeaan.
Particle laajentaa Photon IoT –kehityskorttinsa tukea myös LTE-verkkoihin. Aiemmin tarjolla on ollut 2G/3G-tuki sekä Wifi-versio. Uusin versio on tarkoitettu erityisesti Yhdysvaltain markkinoille kehitettäviin tuotteisiin.
Teollinen ja esineiden internet kiinnostaa suomalaisyrityksiä. Tampereen ammattikorkeakoulun eilen päättynyt IoT-tapahtuma keräsi 550 kävijää. Seminaariesitykset ovat tulossa katsottavissa myös netistä.
Microsoft on esitellyt uusia työkaluja, joiden avulla yritykset voivat varautua uhkiin, joita IoT- ja muihin verkkoon kytkettyihin laitteisiin kohdistuu. Tulossa on siruvalmistajille piiritekniikkaa ja Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä Azure Sphere OS esineiden internettiin.
Puute uusista NB-IoT-moduuleista rajoittaa IoT-ratkaisujen käyttöönottoa Suomessa, kerrottiin viime viikolla Oulussa järjestetyssä SuperIoT Alliance -seminaarissa. Onneksi tilanne on helpottumassa”, kertoo DNA:n Tuomas Kolkka. Silti myös IoT-palveluiden hinnoittelu hämmentää kehittäjiä.
DNA tuo tarjolle yhdessä Cisco jasperin kanssa esineiden internetin palvelun, joka avaa maailmanlaajuiset IoT-ekosysteemien mahdollisuudet suomalaisille yrityksille. Palvelu tarjoaa toimivat IoT-yhteydet Suomen lisäksi myös ulkomailla.
Frostbite on Sundelin & Kouri Engineeringin IoT-kehityskortti, joka sopii ratkaisuihin, joissa tarvitaan tukea Bluetooth 5- ja Thread-protokolliin. Kortti perustuu norjalaisen Nordic Semiconductorin nRF52840 Soc-piiriin.