EISA palkitsi uutuuslaitteita – nämä voittivat

Kansainvälisen eri maiden kulutuselektroniikan lehdistä koostu EISA-raati (Expert Imaging and Sound Association) on antanut joukolle uutuuksia EISA Awardin. Mukana on kaikki tutut tuotemerkit kuvan Philipsin OLED-televisiosta kilpaileviin näyttölaitteisiin, kännyköihin ja kameroihin. Katso tästä kaikki palkitut tuotteet.

Berliinin IFA2018: Supertarkka OLED-jättitelevisio

Berliinin perinteikkäät viihde-elektroniikan messut alkavat perjantaina Berliinissä. LG ehti tosin julkistaa tänään uusimman ja maailman suurimmaksi ilmoittamansa 88 tuuman kokoisen ja 8K-tarkkuuden OLED-television.

Televisiokauppa tarjosi enemmän halvemmalla

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Suomessa myytiin viime vuonna televisioita ja muuta viihde-elektroniikkaa 16,3 prosenttia enemmän kuin vuosi aiemmin. Kasvua tuli esimerkiksi televisioissa lähes 18 prosenttia, mutta samalla keskihinta esimerkiksi UltraHD-tarkkuuksista laski 12 prosenttia.

Berliinin IFA-messut 2017 – älykelloja ja OLED-tekniikkaa

Berliinin kulutuselektroniikan messuilla ovat mukana alan suurimpien toimijoiden lisäksi pienemmät yritykset. Suomesta mukana on esimerkiksi Polar Electro Kempeleestä, joka on joutunut kovaan kisaan Applen ja Samsungin tyyppisten jättiyritysten kanssa.

Las Vegasissa uusimmat elektroniikkatrendit – 5G mukana

Kulutuselektroniikan messutapahtuma CES 2017 antaa viikon päästä Las Vegasissa esimakua vuoden tärkeimmistä tuotteista ja teknologioista. Myös tulevaisuudessa siintävä 5G-tekniikka on esillä Ericssonin isännöimässä SupersSessions-paneelissa.

Nokian entinen Qt hakee kasvua sulautetuista

Omana yrityksenä toukokuussa aloittanut Qt hakee uutta kasvua kulutus- ja autoelektroniikasta. Yritys kertoi vuosipuoliskon myynnin nousseen, mutta tuloksen pysyneen edelleen tappiolla. Uusia kehittämispanostuksia Qt on kohdistanut erityisesti kulutus- ja autoelektroniikkaan.

CES2016: Nelikoptereista uusi hittituote

Nelikopterit ja muut miehittämättömät lennokit ovat saavuttaneet Yhdysvalloissa valtaisan suosion, joka näkyi viime joulumyynnissäkin. Uudet kopterimallit ovat esillä myös huomenna Las Vegasissa käynnistyvillä kuluttajaelektroniikkamessuilla. Tapahtumassa on esillä myös tuplasti enemmän miehittämättömien ajoneuvojen tekniikkaa.