Nokian toinen vuosineljännes sujui selvästi paremmin kuin ensimmäinen ja yritys odottaa lisää 5G-tilauksia loppuvuoden aikana. Yritys kertoi saaneensa tähän mennessä jo 45 kaupallista 5G-tilausta, kun Huawein kesäkuun lukemaksi kerrottiin aiemmin julkisuudessa 46 ja Ericssonin 22 tilausta. Tulosta syntyy erityisesti teknologia-yksikössä.
Tag: liikevaihto
Suomeen viime vuonna 475 miljoonan euron ulkomaiset investoinnit
Kansainvälisten yritysten investoinnit Business Finlandin avittamana Suomeen kasvoivat viime vuonna 44 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. 45 ulkomaista asiakasyritystä investoi Suomeen yli 475 miljoonaa euroa. Invest in Finlandin toimesta Suomeen syntyi kaikkiaan 1180 suoraa työpaikkaa, joista osa on tuli yritysostojen kautta.
Teknologiaviennin kasvu jatkuu – uusista tilauksista puutetta
Maailmantalouden kasvun hidastuminen näkyy teknologiateollisuuden yritysten markkinatilanteessa, viesti tänään alan teollisuusliitto. Yritysten liikevaihto kasvaa edelleen, mutta uusien tilausten arvo ei ole noussut alkuvuoden jälkeen. Syksyn aikana myös tarjouspyyntöjen kasvu on järjestön mukaan pysähtynyt.




