E-sport rynnii Assemblyyn – Telia mukana

Digifestivaali Assembly järjestetään ensi viikolla Helsingin Messukeskuksessa. Harrastajien vuonna 1992 perustama tapahtuma on kasvanut kasvamistaan. Tänä vuonna ohjelmassa on kolme kovan luokan e-pelaamisen ammattilaisturnausta. Mukana on myös Telia, joka on tapahtuman enemmistöomistaja.

Messuhallin katolle yli 2000 aurinkokennoa

Helsingissä aurinkokennoja on ollut jo Finlandia talon katolla, mutta yksi suurimpia kattokohteita on ollut vielä ilman aurinkokennoja. Ei ole kauaa, sillä Helen asentaa Pasilan messukeskuksen katolle ensi kesän aikana yli 2000 paneelia ja myöhemmin lisää.

Teknologia19-tapahtumaan lisää robotiikkaa ja tekoälyä

Ensi vuoden lopulla, marraskuussa 2019 järjestettävään elektroniikan ja automaation Teknologia-messukokonaisuuteen tulee oma robotiikkaan ja tekoälyyn keskittyvä teema-alue. Messuvierailijoille tarjotaan lisäksi tietoiskuja. Teema-alueen järjestävät yhteistyössä Messukeskus, Robotiikkayhdistys ja Team Robotics.

Slushissa myös tutkijat pääsevät ääneen

Messukeskuksessa järjestetään perinteisen Slush-sijoittajatapahtuman lisäksi tieteeseen keskittyvä sivutapahtuma. Sen avulla halutaan tuoda tutkijoita ja bisnesnäkökulmaista startup-maailmaa lähemmäs. Slushia voi seurata myös videoyhteyden kautta.

Digiturvallisuus ottaa isoja askelia

Digitaaliset turvajärjestelmät kehittyvät isoin askelin. Erityisesti IoT eli älyn lisääminen laitteisiin tulee muuttamaan yritysturvallisuuden ratkaisuja tulevaisuudessa paljon. Ala kokoontuu Helsinkiin ensi viikolla FinnSec-messuille. Mukana on myös tietoturva-alan Cyber Security Nordic -osuus seminaareineen.

Lisätty todellisuus tulee messuille

Suomen messut kokeilee lisätyn todellisuuden AR-tekniikkaa huomenna Helsingissä alkavilla Habitare-messuilla. Kyseessä on tapahtumajärjestäjän mukaan maailman suurin 360-asteisesti toimiva lisätyn todellisuuden kokonaisuus. Sovellus on toteutettu ohjelmistoyritys Immersalin kanssa.

Robosteam pureutuu tekoälyn johtamiseen

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Robosteam kokoaa lokakuussa robotiikan ja tekoälyn asiantuntijat Helsinkiin. Teknologia17-tapahtuman yhdessä järjestettävässä seminaarissa pohditaan liiketoiminnan näkökulmasta tekoälyn merkitystä johtamiselle.