Windows 11 tulee – tässä perustiedot ja videot

Microsoft esitteli juuri ennen juhannusta tulevan Windows 11 -käyttöjärjestelmän ulkoista rakennetta ja ensimmäisiä ominaisuuksia. Virallisesti uusi Windows 11 julkaistaan vasta syksyllä. Nykyisille  Window 10 käyttäjille uusi versio tulee olemaan ilmainen. Mukana linkit julkistusmateriaaleihin ja videoihin.

IT-pomot puhuvat IoT-pajan verkkolähetyksessä 21.5.2021 klo 9 alkaen – Siilasmaa mukana

Espoon IoT Pajassa esittäytyy perjantaina 21.5.2021 joukko suomalaisia hitec-johtajia. Mukana ovat Nokiaa johtaneen Risto Siilasmaan lisäksi Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen sekä Business Finlandin Nina Kopola, Sade Innovationsin Tero Nordström ja ohjelmistoyritysten Rasmus Roiha. Esittelytapahtuman järjestää  IoT-pajasäätiö ja tilaisuuteen voi osallistua verkon kautta.

Keilaniemen IoT-paja jatkaa toimintaansa

Viisi vuotta sitten mobiilialan laannuttua Espoon Keilanimeen perustettu IoT Paja saa jatkua, vaikka alkuaan se perustettiin vain viideksi vuodeksi aktivoimaan suomalaista innovaatiokulttuuria. IoT Paja -säätiön rooli on edelleen toimia ponnahduslautana alkuvaiheen laitekehityksessä.

Ignite ja Digital Embedded World 2021: Microsoft toi reunalaskentaan uuden Percept-alustan

Microsoft esitteli verkon Ignite2021-konferenssissaan uusia ominaisuuksia ja palveluja Azure-pilvipalveluunsa. Yksi niistä on jo ennakkoversiona tarjolla oleva Percept-alusta, jota voidaan hyödyntää Azuren tekoälyteknologioita reunajärjestelmissä sekä helpottaa laitehallintaa, kehittämistä ja analytiikkaa. Uutuus oli esillä myös äskeisessä Embedded World 2021 -verkkotapahtumassa

Ohjelmistoalusta integroi autot pilveen – päivitys kuin kännyköissä

Microsoft ja Bosch kehittävät yhteistyössä autoihin uutta Azure-pilvipalveluita hyödyntävää ohjelmistoalustaa. Sen avulla voidaan hoitaa tulevaisuudessa autojen langattomat ohjelmistopäivitykset yhtä vaivattomasti kuin älypuhelinten päivitykset tänä päivänä. Testiversio alustasta pitäisi olla tarjolla jo vuoden lopulla.

Suomeen tulossa uusi low-code-ekosysteemi

Arrow ja Microsoft toteuttavat kevään 2021 yhteistyöohjelman, jonka tavoitteena on synnyttää Suomeen vähäkoodisten, niin kutsuttujen low-code/no-code-ratkaisujen ekosysteemi. Vähemmän koodia -ohjelmaan on valittu 13 kasvuhakuista IT-palveluntarjoajaa, joiden asiakaskuntaa ovat erityisesti pienet ja keskisuuret organisaatiot.

Uutta vipinää omilla prosessoripiireillä

PC-suoritinmarkkinat ovat rajussa muutoksessa, jossa AMD on kiilannut uutuuspiireillä uhkaamaan Intelin perinteistä johtoasemaa. Lisäksi Apple ja nyt uusimpana Microsoft ovat tuomassa itsesuunnittelemansa ARM-suorittimet laitteisiinsa. Lue lisää Uusiteknologian e-lehden laajasta suoritinraportista ja linkkilistasta.

Microsoft perustaa Surface-tuotekehitysyksikön Tampereelle

Microsoft avaa Tampereelle uuden laite-elektroniikkaa ja digitaalisia kamera sekä langattomia teknologioita kehittävät tuotekehitysyksikön. Uusi yksikkö tulee toimimaan yhteistyössä Microsoftin Yhdysvaltain Redmondissa sijaitsevan Devices-tiimin kanssa, jonka tulosta on tablettilaitteiden lisäksi myös kännykkämäinen Duo-laite.

Superkone tutkii koronaviruksen leviämistä

Suomalaistutkijat yhdistivät voimansa selvittääkseen, miten koronavirus voi levitä ilmassa. Apuna käytetään CSC:n superkonetta 3D-mallintamiseen. Tutkijat uskovat, että ensimmäisiä tuloksia voidaan saada jo lähiviikkoina. Myös  muut it-yritykset ovat aktivoituneet koronavirustutkimuksen avustamiseen.