Teknologia-painotus tulee kouluihin

Lappeenrannassa aloittaa tänä syksynä kaksi teknologiapainotteista luokkaa. Niissä painotetaan muiden oppiaineiden ohessa teknologisia taitoja. Niiden avulla halutaan harjaannuttaa oppilaiden ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja. Uusien teknoluokkien mallina toimivat Oulun aiemmin aloittaneet teknoluokat.

Tällä kortilla opetetaan pian koodaamaan

Syksyllä koodataan suomalaiskouluissa entistä voimallisemmin, sillä uudistunut opetussuunnitelma toi mukanaan perusopetukseen ohjelmointia ja robotiikkaa. Opetuskäyttöön on tarjolla selainpohjaisia ratkaisuja, mutta laiteläheistä oppia saa kuvan BBC micro:bitillä tai pienikokoisilla palloroboteilla.

Video: Lisätty todellisuus voitti kisan – Aalto valmistaa

Neste toteuttaa lisättyä todellisuutta hyödyntävän oppimistyökalun. Tulevaisuuden teknologioiden Pre-order the Future -voittajakonseptiksi on valittu oppimistyökalu EduCycle. Lisätyn todellisuuden avulla lapset voivat hahmottaa pelin keinoin, miten ihmisten tekemät valinnat vaikuttavat ilmastopäästöihin. Mukana linkki konseptin videoesittelyyn.

BBC:n korttimikroa pilotoidaan Espoossa

Koululaisten digiopetusta tukeva BBC Micro:bit-korttitietokonetta pilotoidaan Espoossa. Hanketta tukee BBC Micro:bit Foundationin vetäjän Zach Shelby (kuvassa) lisäksi Etteplanin IoT-liiketoimintajohtaja Jaakko Ala-Paavola ja koulutusorganisaatio Mehackit.

Holografia-tekniikalla uusia koulutusideoita

Neste on julkistanut futuristisen oppimiskokonaisuuden EduCyclen, jonka avulla voidaan simuloida hiilen kiertokulkua maapallon ekosysteemissä. Holografista teknologiaa hyödyntävä EduCycle on tulevaisuuden modulaarinen oppimistyökalu.

Ammattikorkeakoulut visioivat tulevaisuuttaan

Suomalaiset korkeakoulut ovat viime vuosina kokeneet voimakkaita muutoksia ja leikkauksia. Nyt ammattikorkeakoulujen rehtorit ovat lähteneet taistoon koulutuksen puolesta. Tänään luovutetaan opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle visioraportti, jossa esitetään lisäpanostuksia koulutuksen laatuun.