Kahdeksan suomalaista tieteen säätiötä jakavat yli 1,4 miljoonaa euroa apurahoja teknistieteelliseen tutkimukseen. Yhteiskunnan tutkimusleikkauksien vuoksi yksityisten säätiöiden panostukset ovat entistä tärkeämpää.
Valtion teknillisenä tutkimuslaitoksena synnytetty VTT täyttää tänään 75 vuotta. Nykyisin VTT vauhdittaa tutkimupalveluiden lisäksi uusien kasvuyritysten syntymistä. Yksi niistä on IoT-suoritinta kehittävä Minima Processor.
Superhydrofobiset eli erittäin vettähylkivät pinnat pysyvät kuivina jopa veteen upotettuina. Euroopan tutkimusneuvosto, European Research Council (ERC) myönsi Aalto-yliopiston professori Robin Rasin hankkeelle miljoonarahoituksen.
Ledi-valaistuksen tomittaja Greenled on sopinut sveitsiläisen Susi Energy Efficiency Fundin kanssa rahoituksesta tuleviin ledivalaistusprojekteihin Suomessa. Sopimuksen kokonaisarvon odotetaan nousevan 15 miljoonaan euroon vuoden 2018 loppuun mennessä.
Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan jopa 7 000 pk-yritystä aikoo hakea Tekesin uutta innovaatioseteliä. Yritys voi ostaa sen avulla 5 000 euron arvosta kehittämis- ja asiantuntijapalveluita. Innovaatiosetelillä ei ole toimialarajoitusta.
Suomen Akatemia on valinnut 101 tutkimushanketta rahoitettavaksi Tutkimuksella eteenpäin -kärkihankerahoituksella. Akatemian kärkihankerahoitus on 30 miljoonaa euroa. Rahoitusta saivat eniten fysiikka, tietojenkäsittelytieteet, sähkötekniikka ja elektroniikka, neurotieteet ja ympäristötieteet.
Nanotekniikan suomalaisyritys Canatu on saanut 22 miljoonan euron lisärahoituksen liiketoimintansa kehittämiseen. Summasta 12 miljoonaa euroa on Euroopan investointipankin lainaa, joka on tarkoitettu tuotantokapasiteetin ja tuotekehityksen kasvattamiseen.
Komponenttijakelija Arrow Electronics ja joukkorahoitusyhtiö Indiegogo avaavat suomalaisille start-upeille uusia rahoitusmahdollisuuksia. Yrityksen ovat kehittäneet konseptin, joka mahdollistaa yli miljoonan dollarin rahoituksen 20-50 eri hankkeelle.
Eniten ulkopuolista rahoitusta ammattikorkeakouluista tutkimus- ja kehitystoimintaan keräsi viidellä miljoonalla eurolla Mikkelin ammattikorkeakoulu. Suhteutettuna oppilaitoksen kokoon Kajaanin ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen jälkeen eniten ulkopuolista rahoitusta keräsi Centria Ylivieskasta.
Työ- ja elinkeinoministeriön nimeämä Shok-johtoryhmä on tarkastellut strategisen huippuosaamisen keskittymien nykytilaa. Ryhmä esittää, että hallitus tukisi biotalouden tavoin digitalisaatiota hyödyntävän liiketoiminnan syntyä uudella 200 miljoonan euron kärkihankerahoituksella vuosiksi 2016-2018.