Uudessakaupungissa autoja kokoava Valmet Automotive keskittää toimintaansa yhä selkeämmin ajoneuvojen sähköistymiseen. Siitä syytä yritys myy Saksassa sijaitsevan autoteollisuuden yleisiin suunnittelupalveluihin keskittyneen liiketoimintalinjansa Mutares SE & Co. KGaA:lle.
Tag: suunnittelu
Paristolaitteisiin sähköä säästäviä ohjausratkaisuja
Etteplan osti mekatroniikkaosaajan
64 ytiminen uutuussuoritin tehotyöasemaan
Korona hyydytti ICT-palveluviennin kovimman kasvun
Digitaalisten ICT-palveluiden viennin kasvu jäi viime vuoteen verrattuna alkuvuonna 13 prosenttiin ja edellisen neljänneksen huipusta vienti tippui lähes neljänneksen. Koko palveluvienti laski koronan vanavedessä maaliskuussa kymmenesosan vuodentakaiseen verrattuna. Mukana myös linkki Paltan huhtikuun koronakyselyyn.
Teknologiayritysten tarjousten määrä romahti – tässä syyt
Koronaepidemia on iskemässä suomalaiseen teknologiateollisuuteen rajusti. Alan teollisuusjärjestön tuoreen kyselyn mukaan tarjouspyyntöjen määrä suorastaan romahti, ja heikko kysyntä vaikeuttaa yhä useamman yrityksen toimintaa ja toimialoja. Korona rassaa myös elektroniikka- ja sähköteknistä teollisuutta.
Uusia tehotyöasemia 3D-suunnitteluun
Lemon liittimet Eplan-suunnittelualustaan
Suomielektroniikka ja telakat nousussa
Uusi reititinpiiri pohjustaa tulevaisuuden internet-verkkoja
Tietoliikenneyhtiö Cisco on kertonut yksityiskohtia uudesta internet-strategiastaan, joka tulee ohjaamaan yhtiön uuden tekniikan kehitystoimintaa sekä koko tietoliikennealaa seuraavat vuosikymmenet. Samalla Internetistä on tulossa koko ajan suorituskyvyltään huomattavasti tehokkaampi kuin nykyinen verkkoinfrastruktuuri.