Suomi käynnistää tekoälyn ja alustatalouden kehitysohjelman. Nelivuotisen hankkeen laajuus on 200 miljoonaa euroa, josta valtiolta tulee puolet uuden Tekesistä ja Finpro yhdistymisen kautta syntyneeltä Business Finlandilta. Digitaalisiin alustoihin on varattu lisäksi 60 miljoonaa euroa.
Tag: tekoäly
Spektrikamera tulee kuluttajalaitteisiin – tekoäly avittaa
Tekoälyyn uskotaan mutta ei investoida
Accenture Strategy on julkaissut Maailman talousfoorumin kokouksessa selvityksen, joka mukaan sekä yritysjohto että työntekijät uskovat tekoälyn parantaa liiketoiminnan tuloksia ja työntekijäkokemusta. Silti yrityksissä ei ainakaan vielä investoida voimallisesti älykkäiden teknologioiden osaamisen kehittämiseen ja määritä työtehtäviä uudelleen.
Power9-suoritin vauhdittaa tekoälysovelluksia
Teknologiateollisuus hakee otetta tekoälystä ja digitalisoinnista
Tekoäly tuo tehoa ohjelmistokehitykseen
Suomalainen Eficode ja tekoälyn huippulaboratorio Silo AI aikovat mullistaa ohjelmistokehityksen tekoälyn ja koneoppimisen avulla. Tavoitteena on tuoda tekoälyä ohjelmistokehityksen ja saada jo ensimmäiset hyödyt keväällä asiakasprojekteihin mukaan.
Suomen Akatemia harkitsee rahoitusta – mukana 6G-verkot ja tekoäly
CES2018: Televisio saa tekoälyn ja puheohjauksen – uusi kuvapiiri
Video: Nissan tuo aivoliitännän ennen robottiautoja
Autonvalmistaja Nissan kokeilee ennen täysautomaattisia robottiautoja kuljettajan aivoista tulevien signaalien hyödyntämistä autoilussa. Tutkimuksen alla olevan Brain-to-Vehicle-tekniikan avulla voidaan ennakoida kuljettajan toimia ja vireystilan muutoksia. Yritys esittelee tekniikkaa ensi viikon Las Vegasin CES-messuilla.








