Kännykkädata lentää kasvavasti

Kuwaitilainen Zainin kännykkäasiakkaat siirsivät viime vuonna eniten kännykkädataa maailmassa. Toiseksi eniten siirsivät DNA:n ja neljänneksi Elisan asiakkaat sekä kolmantena Itävallan Drei. Suomen Telia oli tutkimusyhtiö Tefficientin datansiirtolistalla yhdestoista.

Suomi saa lisää nopeita kuituverkkoja

Suomessa ollaan saamassa kuitujuonesta kiinni. Eilen CapManin ja Telian perustama Valokuitunen kertoi sijoittavansa 200-300 miljoonaa euroa lähivuosina kuituverkkojen rakentamiseen. Traficom kertoi puolestaan haluavansa jatkaa kuituverkkojen rakentamista edelleen.

Suomeen uutta kuituverkkoa 200-300 miljoonalla eurolla

Suomeen rakennetaan lisää huippunopeita verkkoyhteyksiä, kun esikaupunkialueiden valokuituyhteyksiin panostava CapManin ja Telian yhteisyritys Valokuitunen aloittaa toimintansa. Yhtiö aikoo investoida uusiin valokuituverkkoihin 200–300 miljoonaa euroa seuraavien vuosien aikana.

5G-puhelin nousi maaliskuun kännykkälistoille

Ensimmäistä kertaa 5G-puhelin nousi juuri ja juuri maaliskuussa Elisan yritysasiakkaiden top 15 -listalle. Kyse oli Samsungin Galaxy S20 Ultra-mallista. Maaliskuun myydyin puhelin oli Elisalla silti Samsungin Galaxy keskihintainen A40 kuluttajille ja yrityksille Samsung Galaxy A20e. Samsungin uusin 5G-puhelin nousi myös DNA:n myyntilistalle.

Suomen 5G-verkot laajenevat vauhdilla

Teleoperaattorit rakentavat 5G-palveluiden kattavuutta nopeasti eri puolille Suomea. Uusimpana DNA kertoi ottaneena käyttöön 5G-yhteyksiä muun muassa Turun keskustassa, Moisiossa, Raisiossa, Ruskossa ja Liedossa. Elisa laajeni viimeksi Joensuuhun sekä Raisioon, Raumalle ja Telia Ouluun.

Mobiiliverkkoissa on kapasiteettia myös poikkeustilanteisiin

Suomen siirryttyä paljolti etätöihin ja koulujen sulkeuduttua tietoliikenneverkkojen käyttö on laajentunut voimakkaasti. Mobiiliverkkojen puhe- ja datakäyttö ovat kasvaneet korona-viruksen aiheuttamien toimien seurauksena. Silti operaattorit lupaavat verkkojen  toimivan myös poikkeustilanteissa.

Helmikuun kännykkätilastot – 5G-mallit tulossa

Kännykkäoperaattoreiden helmikuun myynti sujui Samsungin ja Applen merkeissä, joita myytiin eniten. Vaikka  Barcelonan odotettu mobiilitapahtuma peruuntuikin niin operaattorit odottavat tarjolle tulevan lähikuukausina uusia 5G-malleja. Operaattoreiden mukaan uudet 5G-puhelimet kiinnostavat erityisesti yritysasiakkaita.

Samsung vai Apple – kova kisa tammikuussa

Teleoperaattoreiden kännykkälistoilla nähtiin tammikuussa kahden suuren taisto. Telialla Samsung ja Apple jatkoivat älypuhelinten listojen hallintaa. Joukossa oli sentään Telialla esimerkiksi yksi Huawein ja yritysmyynnissä Nokian 7.2-kännykkä.

DNA oli nopein metrossa – 5G tulossa

Mobiilioperaattori DNA:n mobiililaajakaista oli Helsingin ja Espoon metroreitillä nopein, kertoo konsulttiyritys Omnitelen selvitys. Tulevaisuudessa 4G-verkon laajennukset ja 5G-rakentaminen parantavat mobiilidatan nopeuksia entisestään.

Uusi vuosi toi lisää 5G-tukiasemia

Mobiilioperaattorit rakentavat 5G-verkon kattavuutta kaupunki kaupungilta. Operaattoreilla on käytössään jo satoja tukiasemia. Telialla oli vuoden vaihtuessa 5G-verkot seitsemässä kaupungissa, Elisalla 13:sta ja DNA  aloitti ensin kiinteillä, kuituyhteydet korvaavilla 5G-yhteyksillä. Myös Elisa toi kiinteät 5G-yhteydet verkkoonsa.