Älyteräksestä syntyy materiaalien internet

Ruotsalainen teräsjätti SSAB on saanut päätökseen ensimmäisen vaiheen kehitys- ja tutkimusprojektista, jossa tutkitaan älyteräksen digitaalista alustaa, jonka avulla teräkseen voitaisiin ladata valmistus- ja muuta tietoa. Identiteettikoodi yhdistäisi teräslevyn ja sitä koskevan tiedon teräslevyn hyödyntäjälle ja loppuasiakkaalle. Uutta ideaa kokeillaan pilottihankkeessa, jossa on mukana Suomesta muun muassa Meyer, Cajo, Dimecc ja alan tutkimuslaitokset.

Tekoälyrobotti tuli johtoryhmään

Tieto on tuonut liiketoimintayksikön johtoryhmään tekoälyjäsen Alicia T:n. Uudenlainen tekoälyrobotti avustaa tiimiä löytämään innovatiivisia tapoja hyödyntää datan mahdollisuuksia. Alicia T:stä tulee johtoryhmän täysivaltainen jäsen, jolla on jopa äänioikeus.

Arkistotieto saatava kännykkään – turvallisesti

Tieto lanseeraa pilvessä toimivan uuden arkistointipalvelun. Sen avulla yritys vastaa lisääntyvän datan ja uuden EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin tallentaa, hakea ja hävittää dataa. Tietojen pitää olla myös turvallisesti käytettävissä mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä ja millä tahansa laitteella.

Ilmaista satelliittidataa soveltajille

Sodankylässä toimii ilmatieteellisen tutkimuskeskuksen yhteydessä satelliittipalvelukeskus. Sen tuottama satelliittidata on kaikille avointa ja ilmaista. Aineistoilla olisi Ilmatieteenlaitoksen mukaan nykyistä enemmän annettavaa myös laajemmalle käyttäjäjoukolle.

IoT-osaaja Tiedon ideakiihdyttämön johtoon

Tieto hakee uutta kasvua datakeskeisistä palveluista. Yritys on perustanut uuden datakeskeiset liiketoiminnot -yksikön ja nimittänyt yksikön ideakiihdyttämön johtoon teollisen internetin osaajan Taneli Tikan.

Tieto hakee kasvua digikokemuksesta

Tieto kasvaa uusimman osavuotiskatsauksen perusteella ohjelmistopohjaisten toimialatuotteiden kautta. Yritys aikoo panostaa pilvipalveluihin, digitaaliseen asiakaskokemukseen, teolliseen internetiin ja tietoturvapalveluihin.

Robottiautot tulevat suomalaisteille – Trafi antoi luvat

Suomen teillä nähdään pian automaattiohjauksessa kulkevia robottiautoja. Trafi on myöntänyt ensimmäiset koeluvat Metropolia AMK:lle ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle. Robottiautojen testaaminen alkaa pääkaupunkiseudulla heinä-elokuun vaihteessa ja Tampereella syyskuussa.

Älytekniikka tulee asumiseen – anturit apuun

Digitalisaatio tekee asumisesta yhä älykkäämpää. Tieto ja ruotsalainen TNS-Sifo selvittivät tulevaisuuden asumisen trendejä. Yritys on mukana myös Göteborgissa sijaitsevassa HSB Living Labissa, jossa kokeillaan jo tulevaisuutta tuhansien antureiden voimin.

Tieto hakee innovaatioita langattomuudesta

Tieto hakee vuoteen 2020 ulottuvalla uudella strategialla innovaatiota ja kasvua Pohjoismaissa ja sen ulkopuolella. Yhtiö lataa lisää panoksia terveydenhuollon järjestelmiin ja digitalisoinnin vauhdittamiseen sekä lyhyen ja pitkän kantaman langattomien IoT-teknologioiden osaamiseen.

TIEKE: Tekoäly tulee teolliseen internetiin

Digitalisaation edetessä datan määrä tulee jatkamaan kasvuaan. Tulevaisuudessa kuumin kysymys tulee olemaan, miten esimerkiksi teollisen internetin datamäärästä muunnetaan käyttökelpoista informaatiota? Avuksi tarvitaan tekoälyä, arvioivat Tiedon asiantuntijat.