Yksilöllisten, käyttäjän tarpeisiin mukautettujen tuotteiden kasvava massavalmistustarve on tulevaisuudessa entistä yleisempää, uskoo saksalainen 3D-tulostustekniikkaa ja -materiaaleja valmistava EOS.
Tag: tuotanto
Suomen sähkö- ja elektroniikkateollisuus kasvaa kohisten
ABB palauttaa tuotantoa Suomeen
Teollisuustuotanto kasvoi tammikuussa
Savonlinnaan langattomien palovaroittimien tehdas
Näin syntyy suomalainen lääkerobotti – uusi sijoittaja taustalle
Salon elektroniikkateollisuus ei loppunut Nokian poistumiseen vaan esille ovat nousseet monet pienemmän alan toimijat. Yksi esimerkki on älykästä lääkkeiden annostelurobottia valmistava Evondos, joka on saamassa taakseen myös Tradeka-yhtiöt. Katso myös videolta, miten lääkerobotti syntyy Evondosin Salon tehtaalla.
Metalliosia printtaava 3D-tulostin + palvelu
Wärtsilälle uusi innovaatio- ja tuotantokeskus
Aurinkosähkön suosio kasvaa vauhdilla
Yhä useampi tuottaa osan käyttämästään sähköstä aurinkopaneeleilla. Pientuotanto on nouseva trendi Suomessa, kertoo Energiavirasto. Yksityisten lisäksi liikerakennuksien ja tehtaiden katoille asennettaan kasvavasti aurinkokennoja. Myös alan tutkimus on kasvussa. Sähköverkkoon liitetyn aurinkosähkötuotannon kokonaiskapasiteetti oli vuoden 2017 lopussa noin 70 megawattia, selviää Energiaviraston sähkön jakeluverkonhaltijoilta keräämistä alustavista tiedoista. Kapasiteetti kasvoi 2,5 -kertaiseksi vuoden 2017 aikana. Erityisesti aurinkosähkön…