Oulun ja Jyväskylän yliopistot ovat saaneet 1,2 miljoonaa euroa yhteishankkeeseen, jossa tutkitaan kvanttilaskennan sovellutuksia, ohjelmointia, ohjelmistokehitystä käytännön sovelluksia. Hankkeessa aiotaan kouluttaa myös Suomen ensimmäiset kvanttiohjelmoijat ja -ohjelmistokehittäjät.
Tag: tutkimus
VTT investoi voittojaan teollisuuden tutkimuspilotteihin
Valtion teknologian tutkimuskeskus VTT käynnistää seuraaville kolmelle vuodelle viisi uutta teollisuuden tutkimusinvestointia, joiden tarkoitus on edistää Suomen vihreää siirtymää sekä samalla kiihdyttävät yritysten uudistumista ja kilpailukykyä. VTT haluaa edistää myös kansallista aloitetta mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian pilotointiympäristön rakentamiseksi.
Uutta digiälyä laivanrakennukseen
Suomalainen Cadmatic kehittää Turun yliopiston kanssa älykkäämpää ja tuottavampaa laivanrakennusta EU-rahoitteisessa SEUS-hankkeessa. Vuoden alusta liikkeelle lähteneessä hankkeessa digitalisoidaan laivanrakennuksen prosesseja ja pyritään hyödyntämään tekoalyä, virtuaalitodellisuutta ja muita uusia teknologioita.
Autoihin yli rajan jatkuvat 5G-yhteydet
Neuromorfiset prosessorit apuun
Uusi ekosysteemi parantaa vientiteollisuuden nousua
Ohjelmistoteollisuuden osuus ja merkitys suomalaisissa tuotteissa ja palveluissa kasvaa nopeasti. Samalla kehitettävät digitaaliset järjestelmät muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi, joten laatukysymykset nousevat entistä enemmän esille. Sitä helpotetaan myös Dimeccin vetämällä alan ohjelmistoyritysten SW4E-ekosysteemillä.
Älykkäästi anturoitu testidatakeskus Vaasaan
Vaasaan rakennetaan uusi nollapäästöisyyttä tavoitteleva datakeskuslaboratorio Wstar, jonka avulla pyritään datakeskusten energiatehokkuuden parantamiseen ja päästöjen vähentämiseen. Kolmivuotista hanketta rahoittaa Suomen akatemia 1,9 miljoonalla eurolla.
Toimitusketjujen turvallisuus entistä tärkeämpää
Toimitusketjujen turvallisuudesta on kavanut yksi keskeinen kehitystrendi, jonka suomalaisen tietoturvayhtiö Nixun tekemä uusin tutkimus paljastaa. Se on syrjäyttämässä jopa kiristyshaittaohjelmat, jotka ovat kärkiaihe vuoden ajan alan keskusteluissa. Ja tämänhetkinen geopoliittinen tilanne lisää edelleen tarvetta kokonaisvaltaiselle turvallisuusajattelulle toimialasta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta.