Automaattiajamisen tuleminen parantaa alan asiantuntijoiden mukaan liikenteen turvallisuutta ja polttoainetaloudellisuutta. Sen sijaan kuljettajien suhtautuminen itseajavan auton turvallisuuteen oli Traficomin selvityksessä varautuneempaa.
Artikkelit/raportit
Onko tiedostot kadoksissa – tässä syyt
Tietotyö on Suomessa yleistynyt, mutta myös toimintatavat vaikuttavat tietokantayritys M-Filesin selvityksen mukaan olevan suomalaisorganisaatioissa hukassa. Esimerkiksi yli 90 prosenttia työntekijöistä kokee tiedostojen viimeisimpien versioiden löytämisen hankalaksi.
Valtio aikoo jakaa lisää tutkimusrahaa
Konenäkö ja dronet tulevat maatalouteen ennen robottitraktoreita
Traktoreiden ja puimureiden autonomisuus eli itsetoimivuus kehittyy koko ajan, mutta ainakin Työtehoseuran selvityksen mukaan autonomisten traktoreiden ja puimureiden tuloa saadaan odottaa vielä useita vuosia. Sen sijaan konenäköön perustuva täsmäkasvien suojelu, maaperäanturit ja valvontadronet ovat jo tulossa käyttöön.
Dataa siirrettiin kasvavasti kännykkäverkoissa
Flex valmistaa Varjon VR-silmikot Kiinassa – katso täältä rakenne
Linux-haittaohjelma levisi nopeasti
Euroopan puolijohdekauppa kasvoi 8,2 prosenttia
Pienille Arduino-korteille pilvialusta – taustaa Uusiteknologia 2/2018-lehdestä
Pienet Arduino-kortit ovat saaneet oman pilvipalvelunsa. IoT Cloud on luotu helppokäyttöiseksi palveluksi, jonka avulla voidaan kehittää ja hallita IoT-sovelluksia sekä tarjota niitä suurellekin määrälle käyttäjiä. Tuen luvataan laajentuvan kuvan MKR-korteista muihinkin korttiversioihin. Lue taustaksi myös aiemmat Arduino- ja pilviartikkelit Uusiteknologia-lehdestä.








