Suomi on Teknologiateollisuuden mukaan putoamassa eurooppalaisesta johtoasemasta takamatkalle teollisuuden digitalisaatiossa. Runsaat 300 suomalaisyritystä investoi yli 200 miljoonaa euroa Dimecc-tutkimusyhteisön kautta tutkimukseen. Nyt tarvitaan myös julkista rahoitusta, jotta kasvu ei kuihdu.
Artikkelit/raportit
Teknologiateollisuus kasvaa – nousu kuopasta on alkanut
Tutut kännykkämallit kärjessä – Nokiaa odotellaan
Samsung Galaxy J5 (2016) piti ykkössijansa DNA:n myydyimpien puhelimien listalla. Sonerasta Teliaksi muuttuneella ykkönen oli Applen iPhone 7 ja Elisalla henkilöasiakkailla Oneplus 3T ja yritysasiakkailla Samsung Galaxy J5. Nokiaa ei vielä perusmallia enempää listoilla näy, mutta myyntiodotukset ovat kasvussa.
Tekes jakoi 467 miljoonaa euroa – listalla 100 suurinta
Näin matkapuhelin kehittyi – kohti 5G-verkkoja
Mobiiliverkoista varmempia – IoT tuo lisää vaatimuksia
Matkapuhelinverkot ovat nyky-yhteiskunnan yksi kriittisimmistä infrastruktuureista, joten aihe kiinnostaa viranomaisten ja operaattoreiden lisäksi myös tavallisia mobiilikäyttäjiä. Diplomi-insinööri Joonas Säe väittelee aiheesta Tampereen teknillisessä yliopistossa. Uutisen lopussa on linkki väitöskirjaan.
Raportti: Palvelinkeskuksista vieläkin parempi bisnes – Suomelle
Suomalaisyritys lähti prosessorikisaan
Oululainen Minima Processor on luonut uuden adaptiivisen rakenteen, jolla voi parantaa minkä tahansa digitaalisen suoritinpiirin (CPU, DSP, GPU) energiatehokkuutta. Piirin tekniikkaa esitellään tuoreessa Uusiteknologia-lehdessä.
Teollisuuden liikevaihto lähti kasvuun
Tekstiviestit hiipuvat – data voittaa
Mobiilidatan käyttö näyttäisi vähentävän perinteisten puhe- ja viestintäpalvelujen käyttöä. Suurin muutos näkyy tekstiviestien määrässä, joka laski edellisvuodesta noin 12 prosenttia. Viime vuonna jokaista suomalaista kohden lähetettiin silti Viestintäviraston mukaan edelleen 38 tekstiviestiä kuukaudessa.







