5G-tukiasemia rakennetaan vauhdilla Suomeen

Viime vuoden lopulla jaetut 3,5 gigahertsin taajuudet tulevat pian käyttöön eri puolilla Suomea asennettavien uusien 5G-tukiasemien kautta. DNA:n, Elisan ja Telian verkot ovat jo tarjolla rajoitettuun käyttöön, mutta lopullisia tilaajalaitteita reitittimistä kännyköihin odotetaan vasta myöhemmin vuoden 2019 aikana.

DNA avaa 5G-verkon Helsingin ydinkeskustaan

Elisan ja Telian lisäksi DNA on mukana uusien 5G-verkkojen rakentamisessa. DNA:n ensimmäinen Helsingin ydinkeskustaan rajoittuva 5G-verkko tulee koekäyttöön jo vuodenvaihteessa. Verkon luvataan laajennettavan myöhemmin, kun ensimmäiset 5G-tilaajalaitteet tulevat myyntiin.

NB-IoT-napit poron korviin

Langaton NB-IoT-tekniikka tulee jouluporojen ja laajemminkin poronhoitoon Lapissa. Jo nyt sähköiset tunnistustekniikat ovat paliskuntien käytössä, mutta oululainen Anicare on kehittänyt uuden pienikokoisen IoT-napin, joka voidaan sijoittaa poron korvaan kuten tavallinen korvamerkki.

Huawei listasi 5G-voittonsa – kesään mennessä 5G-puhelimet

Mediakohun keskellä oleva Huawei kertoo saaneensa 25 kaupallista 5G-sopimusta eri puolilla maailmaa toimivien operaattoreiden kanssa. Huawei on toimittanut myös yli 10 000 5G-tukiasemaa ja aikoo julkaista 5G-puhelimia kesään 2019 mennessä. Yritys kommentoi laajalti myös viime viikkojen aikana syntynyttä mediakohua.

DNA perustaa tulevan 5G-verkon Nokian pilveen

Mobiilioperaattori DNA ottaa käyttöön Nokian pilvialustat tulevissa 5G-verkoissaan. Uusien ominaisuuksien avulla nykyistenkin verkkojen automaatioaste, kapasiteetti ja ohjelmoitavuus voidaan nostaa DNA:n mukaan aivan uudelle tasolle.

Elisa ottaa 5G-rakentamiseen sata miljoonaa euroa velkaa

Teleoperaattori Elisa ottaa 100 miljoonan euron lainan Pohjoismaiden Investointipankilta uuden nopeamman 5G-verkon rakentamiseen Suomeen ja Viroon. Sopimuksen allekirjoittivat tänään Helsingissä NIB:n toimitusjohtaja Henrik Normann ja Elisalta talous- ja rahoitusjohtaja Jari Kinnunen.

Keinoäly, 5G ja lohkoketjut tulevat energia-alalle

Keinoäly lisää jo tehokkuutta ja tuottavuutta muun muassa markkinointi- ja terveydenhuoltosektorilla, mutta uudet tekniikat tuovat etuja myös energiajakeluun. Keinoälyn ja lohkoketjujen tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan vielä juurikaan hyödynnetty. Tulevaisuudessa 5G tulee tarjoamaan myös nopean tiedonsiirtoväylän energiatiedon välittämiseen.

Huawei nousi otsikoihin

Euroopan pitäisi olla huolissaan Huaweista ja muista kiinalaisista yrityksistä, sanoi perjantaina Euroopan komission digitaalisista sisämarkkinoista vastaava, virolainen Andrus Ansip. Huawein on vietitetty tekevän yhteistyötä Kiinan tiedustelupalvelun kanssa. Samaan aikaan Huawei talousjohtaja Meng Wanzhou pidätettiin Kanadassa, Iranin talouspakotteiden rikkomiseen liittyen.

Ericsson vie Volvot 5G-pilveen

Volvo sopinut Ericssonin kanssa autojen Connected Vehicle Cloud (CVC) -alustan käyttööotosta. Uuden ohjelmistoalustan kautta autot saadaan pilvipalveluiden piiriin yli 120 markkina-alueella maailmanlaajuisesti. Sopimus on jatkoa yritysten Connected Vehicle Cloud -kehitystyölle