Nato tuo rahaa suomalaisiin teknologiahankkeisiin

Suomen liittyminen NATOon avaa suomalaisille alkuvaiheen erityisesti teknologiaa kehittäville uusia mahdollisuuksia. Kohteena ovat uusien materiaalien lisäksi esimerkiksi satelliitti- ja kvanttiteknologian hyödyntämiseen. 

Kevytrobotti lentää pelkän tuulen ja valon voimalla

Tampereen yliopiston akatemiatutkija, projektin johtaja Hao Zeng ja väitöskirjatutkija Jianfeng Yang ovat kehittäneet pienikokoisen valoon reagoivista polymeereistä koostetun robotin, joka voi lentää tuulen avulla ja voidaan ohjata valolla. Projekti on osa FAIRY – Flying Aero-robots based on Light Responsive Materials Assembly -tutkimushanketta.

Biometrinen tunnistus voi tuoda ongelmia

Tietoturvayhtiö Trend Micron uusin tutkimus varoittaa saumattoman kirjautumisen vaaroista, joiden takia biometrinen todentaminen saattaa olla tulevaisuuden metaversumin tietoturvan Akilleen kantapää. Jo ennen sitä kannattaa olla varuillaan oman biotunnisteensa kanssa. Tässä taustatietoa biotunnisteiden vaaratilanteista.

ECOtronics esittelee uusinta bioelektroniikkaa

Elektroniikkajäte on globaali ongelma, jonka määrä tulee kasvamaan entisestään tuotteiden lyhentyneiden elinkaarien myötä. Suomessa aluetta on tutkittu ECOtronics-hankkeessa, jonka päätostilaisuus järjestetään 25.1.2022 verkossa.

Espooseen digitalisoitu puhtaan energian pilotointikeskus

Valtiollinen tutkimuskeskus VTT investoi 18 miljoonaa euroa Espoon Bioruukin yhteyteen uuden puhtaan energian pilotointikeskuksen. Tutkimus- ja testausympäristö valmistuu vuonna 2024 ja tarkoitus on tutkia esimerkiksi bio- ja sähköpolttoaineita.

Suomalainen ligniini-akkukenno – puusta

Stora Enson ligniinipohjaista hiiltä akkuihin valmistava lingniinin koelaitos on käynnistynyt Kotkan Sunilassa. Vastuullisemman biohiilen mahdollisia käyttösovelluksia ovat pienparistojen lisäksi sähköautojen akustot ja energianvarastointijärjestelmät.

Nanoscience Days 2020: Nano- ja kvanttiteknologia menee verkkoon

Jyväskylän yliopiston Nanoscience Days 2020 -konferenssi menee pioneerihengessä verkkoon, josta se on seurattavissa virtuaalisesti 6.-7. lokakuuta. Aiheita ovat  nanomateriaalien lisäksi kvanttitietokoneiden kubitit, kvanttisensorit ja bioteknologiset nanoalueen ratkaisut. Osallistuminen vaatii rekisteröinnin.

Nämä teknologia-alat toisivat Suomelle nopeaa kasvua

Koronaviruksen jälkeen Suomi ja koko maailma tarvitsevat kipeästi uusia toimia hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön pelastamiseksi. Tutkimuskeskus VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara on listannut viisi uutta eksponentiaalista toivon alaa, jotka toisivat työpaikkoja, kestävää kasvua ja vahvistaisivat Suomen kilpailukykyä.

Tutkimuslaitteistoihin ja palveluihin yli 30 miljoonaa euroa

Suomen Akatemia jakaa yli 30 miljoonaa euroa tiedettä edistäville tutkimusinfrastruktuureille. Niitä ovat kvanttitekniikan ja uusien verkkotekniikoiden lisäksi esimerkiksi biotalouden ja genomiikan tutkimus. Samalla halutaan edistää merentutkimuksen teknologista kehitystä ja tutkimusdatan parempaa käyttöä.