Tehtaan ohjausdata ei suvaitse tietoverkon takkuilua

Kaikkea dataa ei kannata tallentaa pilveen tai keskittää yhteen paikkaan uskoo saksalainen datakeskuslaitteita valmistava Rittal. Yrityksen mukaan esimerkiksi tuotantolaitosten ohjausjärjestelmät sekä muut reaaliaikaisia päätöksiä tekevät järjestelmät vaativat datakeskuksen läsnäoloa käyttöympäristön välittömässä läheisyydessä. Lisää apua tarjoavat myös Edge-reunalaskentakeskukset.

Google investoi lisää Haminaan – myös tuulivoimaa

Google julkaisi tänään 600 miljoonan euron lisäinvestoinnit Haminan datakeskukseen aiempien toukokuun päätösten perään. Yritys hankkii myös lisää tuulivoimaa kahdesta tuulivoimakeskukseen. Julkistus tehtiin  Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichain tämän päivän vierailulla Suomeen. Katso videolta.

Datakeskusväki kokoontuu syyskuussa Dipoliin

Finnish Data Center Forum (FDCF) järjestää syyskuun 18.9. Espoon Dipolissa kansainvälisen Future Data Summit 2019 -datatapahtuman. Koko päivän kestävä maksullinen tapahtuma kerää yhteen kansainväliset datakeskus- ja pilvipalveluasiantuntijat. Mukana on myös pienimuotoinen näyttelyosuus.

Jo toinen Googlen datakeskus vanhaan paperitehtaaseen

Google rakentaa Haminaan jo toisen palvelinkeskuksen. Uusi keskus sijaitsee samalla Summan entisen paperitehtaan tontilla kuin vuonna 2009 käyttöönotettu ensimmäinen datakeskus. Investoinnin kokonaisarvo on noin 600 miljoonaa euroa, joka kasvattaa Googlen Suomen keskusten kokonaisinvestoinnit 1,4 miljardiin euroon.

Equinix laajentaa jälleen Suomessa – kuitu tuo ja vie

Yhdysvaltalainen datakeskus- ja yhteyspalveluyritys Equinix laajentaa Suomen datakeskuskapasiteettiaan avaamalla seitsemännen keskuksen. Maailmanlaajuisesti yhtiö investoi myös 1,7-1,9 miljardia dollaria datakapasiteettinsa kasvattamiseen. Suomessa yritys hyödyntää suorien yhteyksien lisäksi Cinian nopeita kuituyhteyksin Eurooppaan.

Kertarysäyksellä datakeskusten suurimmaksi suomalaistoimijaksi

Porilaistaustainen datakeskusyritys Ficolo nousee alan suurimmaksi kotimaisessa omistuksessa olevaksi  toimijaksi ostamalla Vantaalla sijaitsevan Fujitsun datakeskuksen sekä investoimalla keskuksen laajentamiseen 50 miljoonaa euroa. Jo vuosi sitten Ficolo osti Cybercomin konesalitoiminnot.

Amazonin keskitti palvelinkeskukset Ruotsiin

Amazon Web Services avasi tänään uuden pohjoismaisen datakeskusalueen Ruotsiin. Käytännössä kolmesta datakeskuksesta koostuva alue Tukholmassa on AWS:n viides Euroopassa. Muut Euroopan alueelliset keskukset sijaitsevat Ranskassa, Saksassa, Irlannissa ja Isossa-Britanniassa.

Uusi kansainvälinen datakeskus Espooseen – hinta 17 miljoonaa euroa

Yhdysvaltalainen Equinix kertoi tänään avaavansa Espoossa uuden International Business Exchange -datakeskuksen nykyisen HE6-datakeskuksen viereen. Yritys investoi HE7-datakeskuksen ensimmäiseen vaiheessa 17 miljoonaa euroa. Uusi keskus on osa yrityksen laajaa datakeskusverkostoa.

Equinix laajensi Helsingin datakeskusta 500 laitekaappiin

Yhdysvaltalainen Equinix avasi Helsingissä HE5-datakeskukseensa laajennuksen, joka nostaa tiloissa olevien laitekaappien kokonaismäärä on noin 500. Uusin laajennus on arvoltaan kolmen miljoonan eurona. Kaikkiaan yritys on investoinut Suomeen noin 90 miljoonaa euroa.