Robottilennokki veritoimituksiin

Pikapakettiyritys UPS käynnistää Zipline-yhtiön kanssa maailman ensimmäisen lisäveren lähetyspalvelun Afrikan Ruandassa. Kauko-ohjattavilla lennokeilla voidaan hoitaa päivittäin jopa 150 lääketieteellistä hälytyslentoa.

Poliisi hankkii uusia kameralennokkeja

Poliisi on käyttänyt jo miehittämätöntä kameralennokkia yleiskuvan luomiseen piiritystilanteessa. Koekäytössä on ollut harrastekäyttöön tarkoitettuja minikoptereita, mutta suunnittelee nyt omien ammattilaitteiden hankkimista. Poliisi varautuu samalla ilmasta tuleviin uhkiin ja valvoo harrastajalennokkien käyttöä.

Robottikopterit tuovat ruuat kotiovelle

Mercedes-Benz esitteli eilen ideoitaan tulevaisuuden älykkäästä jakeluautosta, joka toimisi sähköllä ja josta ruoka- ja postipaketit jaettaisiin pienoiskoptereiden avulla kotioville. Yritys valmistautuu uudella konseptillaan digitalisaation, automatiikan ja robotiikan murrokseen kuljetussektorilla.

Kaleva: Suomen poliisille avuksi radio-ohjattavat lennokit

Lapin poliisilaitos käyttää radio-ohjattavia lennokeita etsinnöissään, kertoo Kaleva. Poliisihallitus on aloittanut hankkeen, jonka aikana se testaa erilaisten valmistajien tekemiä kookkaita kauko-ohjattavia lennokkeja, joihin voidaan sijoittaa lämpökameroita.

Assembly2016: Minikoptereita voi lennättää pimeässä

Minikoptereita voi lennättää myös pimeässä. Näin uskoo Elisa, joka järjestää perjantaina ja lauantaina tietokoneharrastajien Assembly-tapahtumassa minikoptereiden nopeus- ja taitokisat. Koneita lennätetään pimeissä sisätiloissa, jossa vain portit ovat valaistuja. Lisähaastetta tuovat savukoneet ja jopa 150 kilometriin nousevat nopeudet.

Etäohjattavia minikoptereita maatiloille

Tulevaisuudessa maatalous hyödyntää teollisen internetin lisäksi myös etäohjattavia kuva- ja mittauslennokkeja. Luonnonvarakeskus (Luke) esitteli lennokkikuvausta nelikopterilla Inkoossa Kim Forsmanin maatilalla osana Opal-Life-hanketta.