Avoin lohkoketju hybriditekniikalla

Oulun yliopisto ja Joisto Group ovat yhteistyössä toteuttaneet uudenlaisen hybridilohkoketjuverkon, jossa halutaan yhdistää julkisten ja yksityisten lohkoketjujen edut.  Tutkimus- ja opetuskäyttöön otettavan verkon mahdollisuuksia hyödynnetään jo kaupallisesti.

Bosch Connected World 2019: Lohkoketjuilla kommunikoiva auto

Latauspisteiden kanssa kommunikoiva sähköauto, joka maksaa jopa omat parkkimaksunsa oli esillä tänään Berliinissä alkaneilla Boschin ConnectedWorld 2019 -tilaisuudessa. Tapahtumassa on myös suomalaisväriä Bittiumin sulautetun tekniikan muodossa. Kaikkiaan tapahtumassa on noin 5000 alan asiantuntijaa.

Keinoäly, 5G ja lohkoketjut tulevat energia-alalle

Keinoäly lisää jo tehokkuutta ja tuottavuutta muun muassa markkinointi- ja terveydenhuoltosektorilla, mutta uudet tekniikat tuovat etuja myös energiajakeluun. Keinoälyn ja lohkoketjujen tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan vielä juurikaan hyödynnetty. Tulevaisuudessa 5G tulee tarjoamaan myös nopean tiedonsiirtoväylän energiatiedon välittämiseen.

Suomalaisyritykset tekoälyn johdossa – monet empivät silti vielä

Suomi on Euroopan kärkeä tekoälyn hyödyntämisessä, mutta silti Microsoftin tekemän selvityksen mukaan yli puolet yrityksistä vasta suunnittelee tai pilotoi tekoälyn käyttöä. Myös Dellin äskettäin julkaisemassa tutkimuksessa suomalaiset yritykset tuntuivat empivät edelleen digitalisoitumista.

Lohkoketjuteknologia saa oman tapahtuman

Digitalisoituvaan maailmaan ollaan virittämässä uudenlaista lohkoketjuteknologiaa (Blockchain), jonka vaikutusten arvioidaan olevan suurempia kuin nykyisen internetin. Uutta nostetta ala saa marraskuussa, kun Helsingissä järjestetään Blockchain Summit Helsinki -tapahtuma.

Edgestä tulee ensi vuoden ykköstermi

Teknologiamaailma rakastaa trendejä ja uudenkarheita termejä. Vuonna 2009 puhuttiin taukoamatta jo pilvipalveluista, 2012 mobiilista ja pari vuotta sitten alkoi IoT-tykitys. Ensi vuoden muotisanaksi noussee reunalaskenta eli Edge, johon järjestelmätoimittajat jo valmistautuvat täyttä päätä.

Uusi innovaatiohubi Jyväskylään – kyber, IoT ja tekoäly

IBM ja Jyväskylän yliopisto avasivat eilen uusia läpimurtoteknologioita hyödyntävän innovaatiokeskittymän. Uusi innovaatiohubi tarjoaa uudenlaisen kehityspaikan opiskelijoille, tutkijoille ja paikallisille yrityksille toteuttaa ideoitaan. Aiheina ovat kyberturvallisuus, esineiden internet (IoT), robotiikka, lohkoketju ja tekoäly.

Tieto hakee nostoa lohkoketjuista

Tieto on perustanut lohkoketjuratkaisuihin (blockchain) keskittyvän liiketoimintayksikön. Uusi Blockchain Solutions -yksikkö tarjoaa lohkoketjuihin liittyvää konsultointia yhdessä kumppanuusverkostonsa kanssa.

Uusi mobiilialusta kryptovaluutoille ja lohkoketjutekniikoille

Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla ja lohkoketju-startup Zipper aloittavat mobiili- ja lohkoketjuteknologioiden kehittäjille suunnatun yhteisöohjelman. Tavoitteena on kehittää turvallinen ja helppokäyttöinen älypuhelinratkaisu kryptovaluutoille ja lohkoketjusovelluksille.

Video: Lohkoketjutekniikka tuo apua

Tietokonejätti IBM ja joukko johtavia elintarvikevalmistajia hakevat apua ruuan turvallisuuteen lohkoketjuteknologiasta. Katso videolta, miten suuri ruokakauppa hyödyntää uutta tekniikkaa toiminnoissaan.