Aalto-yliopiston tutkijat ovat yhteistyössä onnistuneet kehittämään VTT:n ja kvanttialan yritysten Blueforsin ja IQM:n kanssa erittäin tarkan nanolaitteen, jolla pystytään mittaamaan mikroaaltosäteilyn absoluuttista tehoa femtowattiin asti äärimmäisen kylmissä lämpötiloissa. Laite kehitettiin Aallon Kvanttilaskennan ja -laitteiden ryhmässä, joka kuuluu Suomen Akatemian Kvanttiteknologian huippuyksikkö QTF:ään.
Tag: mittaus
Uusia keinoja satelliitteja uhkaavan mikroromun tunnistamiseen
Maan kiertorata on jo täynnä avaruudessa isompia ja pienempää avaruusromua, joka uhkaa törmätä satelliitteihimme ja tehdä ne toimintakyvyttömiksi. Nyt niistä pienempien mikroskooppisten kappaleiden havainnointiin ja mittaamiseen on Maanmittauslaitoksen ja sveitsiläisen CSEM:n yhteistyönä kehitetty täysin uusi menetelmä.
Vuokatti päivittää liikunnan tutkimus- ja mittauslaitteistoaan
Kirjasto lainaa sisäilmamittareita
Polar Electro avaa mittausalgoritminsa
Lisää siirtokykyä sähköverkkoon IoT-tekniikoin
Valmet Automotive pilotoi monikamerarobotteja
Näin auttaa älykäs painelevy logistiikan rekkarallia
Huoneakustiikkaa voidaan mitata nyt paremmin
Aalto-yliopiston tutkijat ovat keksineet uuden tavan parantaa sinipyyhkäisymenetelmää, jolla voidaan mitata huoneiden akustiikkaa. Parannettu menetelmä tehostaa mittauksia, joita tarvitaan edelleen esimerkiksi elokuvateatterien, metroasemien ja konserttisalien suunnittelussa. Mukana on uuden Arni-menetelmän esittelyvideo.









