Huaweilla on Suomessa noin 380 tutkijaa ja tuotekehittäjää, kertoi Huawein Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa yrityksen Suomen teknologiajohtaja ja tutkimuskeskusten vetäjä Mikko Terho. Euroopassa Huaweilla on kaikkiaan 23 laboratoriota ja 2383 tutkijaa sekä tuotekehittäjää. Suomessa panostetaan tutkimuksen lisäksi myös kännyköiden sovellutarjonnan kasvattamiseen.
Tag: Tampere
Tutkittuja IoT-ratkaisuja kaupunkien digimurrokseen
Smart City Week 2020 esittelee tulevaisuuden älykaupunkikehitystä
Mimmit koodaa sai joulurahaa – laajenee valtakunnalliseksi
Koodauksesta kiinnostuneet naiset ovat saaneet Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön myöntämän 100 000 euron apurahan. Samalla toiminta laajenee neljään uuteen kaupunkiin. PÄIVITYS 12.12.2019: #mimmit koodaa palkittiin joulukuussa myös EU:n tasa-arvo-palkinnolla.
Tampere sai älypylväspilotin pystyyn
Tampereen Hiedanrannan kaupunginosassa pilotoidaan älypylvästä, joka voisi toimia perustana tulvaisuuden älykaupungin toiminnoille. Uuden älypylväsprojektin takana ovat Orbis teleoperaattori DNA:n ja laitevalmistaja Tehometin kanssa. Aiemmin älypylväitä on asennettu jo Espooseen Nokian LuxTurrim5G-hankkeessa.
Apuvälinemessut2019: Arjen apu digitalisoituu
Uudenlaisten apuvälineiden käyttö mahdollistaa yhdenvertaisen arjen esimerkiksi pyörätuolissa tai muuten lisäapua tarvitseville. Niiden käyttö mahdollistaa myös parempaa elämänlaatua, arvioitiin Tamperella huomiseen jatkuvilla Apuvälinemessuilla. Robotiikka ja tekoäly mahdollistavat myös uudenlaisia apuvälineitä.
Huawei sai seuraa Xiaomista – kameratutkimusyksikkö Tampereelle
Vihreää rahaa Vantaan palvelinkeskukseen
Alihankinta19: Vuoden alihankkijaksi teollisuuden IT-yritys
Teollisuuden ohjelmistoyhtiö Futurice palkittiin vuoden alihankkijaksi Tampereella tänään alkaneilla Alihankinta19-messuilla. Vuoden päähankkijaksi valittiin sairaala- ja hoitokalusteita valmistava Lojer. Kävijöitä Alihankintamessut keräsivät 17 731. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään Tampereella 24.-29.9.2020.
Älypylväistä valoa, kuitua ja 5G-yhteys
Tietoliikennelaitteiden toimittaja Orbis osallistuu Tampereella Hiedanrannan alueen rakentamiseen älypylväspilotilla kesän 2019 aikana Tehometin ja DNA:n kanssa. Uudenlainen Tehometin älypylväs sisältää valaistuksen ja turvatoimintojen lisäksi valmiuden tulevien nopeiden tiedonsiirtotarpeiden kuten kuitu- ja 5G-verkon toteuttamiseen.