Teknologiateollisuus pitää hallituksen kehysriihessä työllisyyteen ja osaamiseen osoittamia lisäpanostuksia tarpeellisina, mutta muistuttaa, ettei pitkän aikavälin uudistuksia saa unohtaa. Suuri pettymys on, ettei innovaatiorahoituksen tasoa korjattu.
Tag: Teknologiateollisuus
Standardointi uuteen järjestykseen – liian monta toimijaa
Tulevaisuudessa standardisoinnin tehtävänä on tukea suomalaista kilpailukykyä, edistää yritysten markkina-asemaa sekä parantaa tuotteiden ja palveluiden laatua. Uusi ”Standardisointi Suomessa” -selvitys suosittaa, että suomalainen standardisointijärjestelmä organisoidaan paremmin elinkeinoelämää ja yhteiskuntaa palvelevaksi.
Terveys- ja biotekniikan osaajat vuoden teknologiajohtajiksi
Vuoden 2018 teknologiajohtajia ovat hammasteknologiayhtiö Planmecan Vesa Varjonen ja biotekniikka-yritys MetGenin Matti Heikkilä. Valinnassa painottuivat teknologiaosaajat, jotka ovat valintaraadin mukaan toimillaan uudistaneet suomalaista teollisuutta. Vesa Varjonen on työskennellyt Planmecalla vuodesta 2004 ja teknologia- ja tutkimusjohtajana vuodesta 2015 lähtien. Hänellä jo yli 25 vuotta monenlaisissa tehtävissä lääketieteellisen kuvantamisen parissa. Koulutukseltaan hän on lääketieteellisen tekniikan diplomi-insinööri. ’’Nopeasti…
Teknologiateollisuus kasvoi – sähkö ja elektroniikka +10 prosenttia
Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna kymmenen prosenttia, yhteensä 74,1 miljardiin euroon. Puolet kasvusta tuli tuotantomäärän lisääntymisestä ja toinen puoli raaka-aineiden ja komponenttien hintojen kasvusta. Parhaiten kasvoi laivateollisuus. Sähkö- ja elektroniikkateollisuus kasvoi kymmenen prosenttia.
Teknologiateollisuus hakee otetta tekoälystä ja digitalisoinnista
Terveysteknologian liiton nimi lyheni
Uusiteknologia.fi lomailee 3.1.2018 asti – lue uusimmat!
Ohjelmistoalan osaajapula pahenee – kasvu jatkuu
Suomen ohjelmistoala jatkaa kasvuaan, selviää uudesta alan selvityksestä. Samalla tarve uusista osaajista pahenee. Tarvetta on koodareiden lisäksi myös muulle ohjelmisto-osaamiselle. Kyse on tuhansista uusista it-osaajista.
Teknologiateollisuuden tilaukset notkahtivat
Teknologiateollisuuden tuorein Talousnäkymät-raportti antaa viitteitä siitä, että Suomen kokonaisvienti ei ole enää kasvamassa. Alan yritykset Suomessa saivat heinä–syyskuussa euromääräisesti selvästi vähemmän tilauksia kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Myös henkilöstömäärän kasvu on ollut kesän jälkeen hitaampaa kuin alkuvuonna.







