Tesla valitsi korjaajakumpppaninsa

Suomalaiset Autoklinikka-liikkeet on Teslan auktorisoima vauriokorjaamoketju. Ketju osa pohjoismaista Werksta-konsernia, joka on korjannut Tesla-sähköautoja Ruotsissa jo vuodesta 2014.

Video: Hyperloop pääsi testiradalle

Huippunopea Hyperloop-kapseli on päässyt jo ensimmäisiin käytännön testeihin. Suomessakin hypetetty menoputki voisi tarjota matkanopeudeksi jopa 1300 kilometriä tunnissa. Projektin toteutumisen esteenä on silti vielä varsin monta muuttujaa. Katso videolta testaustilanne.

Aurinkokennot nousevat katoille – Tesla mukaan

Aurinkokennojen hyödyntäminen vauhdittuu Suomessa. Uusimpana helsinkiläinen Arcada-ammattikorkeakoulun katolle ollaan asentamassa satoja kennoja. Alue kiinnostaa ja viimeisimpänä amerikkalainen Tesla toi tarjolle aurinkokennoilla päällystetyt kattotiilet.

Huawein SIM-älykello ja sinivalkoiset unelmat

Huawein myyntiin tullut älykello välittää viestit, vaikka puhelin olisi jäänyt kotiin. Uutuuden lisäksi Uusiteknologia-lehden digidigi-palstalla on esitelty IoT-terästetty sähkömoottoripyörä. Mukana on myös kaksi sinivalkoista teollisuusunelmaa.

Tesla ideoi tehonsiirron – nyt yhdessä huoneessa

Nikola Teslalla oli aikanaan huimia suunnitelmia maailmanlaajuisesta langattomasta tehosiirrosta. Sittemmin on ymmärretty paremmin jatkuvan vahvan sähkökentän epäterveelliset vaikutukset. Nyt ideaa on kuitenkin kokeiltu Pittsburgissa yhden huoneen alalla.

Jättimäinen Gigafactory-projekti kiinnostaa

Vaasan Gigafactory-akkuhanke on saamassa laajaa tukea ympäri Suomea. Yli 120 johtajaa ja asiantuntijaa osallistuu tänään Teslan akkutehtaan hakemusta valmistelevaan kokoukseen . Työ- ja elinkeinoministeriö on antanut myös tukensa hankkeen toteutumiseksi.

Tesla tuo akkutehtaan Eurooppaan – Vaasa ehdolle

Vaasan kaupunki tutkii mahdollisuutta saada alueelleen Teslan gigaluokan akkutehtaan. Teslan ensimmäinen litiumioniakkuja valmistava Gigafactory avattiin Nevadassa viime heinäkuussa. Kolme viikkoa sitten Tesla kertoi rakentavansa akkutehtaan myös Eurooppaan.

Ladattavia hybridejä myytiin sähköautoja enemmän

Henkilöautojen ensirekisteröinnit nousivat kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 14,7 prosentilla. Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin alkuvuonna 65 463 kappaletta. Niistä kasvussa olevia ladattavia sähköhybridimalleja myytiin 562 kappaletta. Puhtaiden sähköautojen määrä jäi vähäiseksi.