Elektroniikkatuotannon kasvu jatkui

Elektroniikan ja muun sähköteknisen teollisuuden tuotanto kasvoi Tilastokeskuksen tilaston mukaan marraskuussa teollisuudenaloista parhaiten. Kasvua tuli 6,7 prosenttia. Koko teollisuus kasvoi  edelliseen kuukauteen nähden 1,3 prosenttia.

Verkko- ja sähkötekniikan vienti kasvoi kesäkuussa

Suomen koko tavaraviennin arvo väheni kesäkuussa kolme prosenttia vuoden takaisesta uusimpien Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan. Viennissä veti kaapelit ja verkkolaitteet, joiden laskutus kasvoi vertailuajankohtaa nähden selvästi. Myös vientihinnat nousivat hieman, joten koko viennin arvoksi tuli 5,2 miljardia euroa.

Verkkolaitteiden vienti nousi – muun korkean teknologian laski

Suomesta vietiin viime vuonna Eurostatin mukaisia korkean teknologian tuotteiden 3,9 miljardin euron edestä eli kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Ryhmän sisällä kuitenkin verkkolaitteiden ja mittauslaitteiden viennin arvo kasvoi selvästi. Laskua selittää pääosin viime vuonna tehdyt lentokoneiden vientikirjaukset.

Sähköteknisen teollisuuden vienti odotettua heikompaa

Sähkötekniikan vienti oli Tullin ennakkotietojen mukaan kemianteollisuuden ja metallien kanssa maaliskuussa heikkoa. Koko tavaraviennin arvo oli maaliskuussa hieman yli 5,4 miljardia euroa eli lähes samalla tasolla kuin viime vuoden maaliskuussa.

Viime vuoden vienti kasvoi seitsemän prosenttia

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi Tullin ennakkotietojen mukaan seitsemän prosenttia vuonna 2018, kun vuosi sitten kasvua oli edellisvuodesta 15 prosenttia ja edellisenä vuonna neljä prosenttia miinusta. Viime vuonna viennin arvo oli 63,8 miljardia euroa.

Viennin volyymi kääntyi laskuun – hinnat nousivat

Suomen teollisuuden tavaraviennin arvo laski toukokuussa viime vuoteen verrattuna laiva- ja lentokonetoimitusten puuttumisen vuoksi viisi prosenttia. Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan toukokuun viennin arvo oli hieman yli 5,3 miljardia euroa.

Teknologiaviennin kasvu vahvaa – silti hidastumassa

Suomalaisen teknologiateollisuuden suhdannetilanne on uusimpien tilastojen mukaan edelleen vahva, ja liikevaihdon arvioidaan olevan keväällä ja kesällä suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Huolta aiheuttaa kuitenkin, että kasvu näyttäisi hidastumisen merkkejä. Tosin suuret tilaukset heiluttelevat lukuja kuukaudesta toiseen.

Terveysteknologian vienti jatkoi kasvuaan

Suomalaisen terveysteknologian viennin kasvu jatkui viime vuonna vahvana. Tuoteviennin arvo oli 2,2 miljardia euroa. Kasvua oli edellisvuodesta 5,3 prosenttia. Terveysteknologiatuotteiden viennin arvo on 20 vuoden aikana viisinkertaistunut ja viennin ylijäämä kymmenkertaistunut.