Pienikokoinen Aalto-yliopiston Suomi 100 -satelliitti teki sen, mihin pystyivät aiemmin vain paljon suuremmat satelliitit. Satelliitin avulla tehtävästä revontulitutkimuksesta on apua myös turvatumpien tietoliikenneyhteyksien kehittämisessä. Suomalaissatelliitti hyödyntää kansainvälistä CubSat-standardia. Mukana on myös linkki satelliitin seurantasivustolle.
Artikkelit/raportit
Eurooppa valitsi USB-C-latausliitännän – käyttöön vasta 2024
Euroopassa vaaditaan vuoteen 2024 mennessä latausliittimeksi kannettavassa elektroniikassa USB-C-liitäntä. Kaikki syksystä 2024 myytävät kännykät, tablettitietokoneet ja kamerat on voitava ladata USB-C-latureilla. Ellei sitten langaton lataaminen tee koko liitännän turhaksi. Myös pikalataamisen nopeus tullaan harmonisoidaan, lupaa Euroopan parlamentti.
Teollisuuden kyberhyökkäykset maksavat jo miljoonia
Tietoturvayhtiö Trend Microin uusimman selvityksen mukaan 89 prosenttia kaikista sähkö-, öljy- ja kaasualan yrityksistä sekä valmistajista on joutunut viimeisen vuoden aikana tuotantoon ja energiahuoltoon vaikuttaneiden kyberhyökkäysten kohteiksi. Suomessa esimerkiksi Valtran traktoritehtaan tuotanto on kipuillut emoyhtiönsä kyberhyökkäyksistä.
Suomi testasi ensimmäistä robottijunaa – onnistuneesti
Suomalaishanke aikoo korvata perinteiset salasanat
Epävarmat toimintatavat salasanojen käytössä johtavat vuosittain lukemattomiin tietoturvaloukkauksiin ja taloudellisiin tappioihin. Nyt Jyväskylän yliopiston SAFE-hanke aikoo korvata perinteiset salasanat turvallisemmilla ratkaisuilla. Rahoitusta hankkeen kaupallistamiseen on saatu Business Finlandilta.
Toukokuun myydyimmät kännykät – myös 4G-puhelimilla ottajansa
Teleoperaattoreiden toukokuussa puhelinten myyntilistalla ei suuria yllätyksiä nähty. Tutut Apple ja Samsung dominoivat listaa, mutta pakkaa sekoittaa hieman Xiaomi, joka kiilasi esimerkiksi Telialla sijalle kahdeksan. Vaikka 5G-puhelimet ovat valtavirta niin 4G-puhelimille on edelleen omat ottajansa.
Väitös: Painettavaa elektroniikkaa myös hylkiville pinnoille
Painotekniikoiden avulla voidaan valmistaa saumattomasti ympäristöön sulautuvaa elektroniikkaa tavoilla, jotka eivät ole perinteisten menetelmien ulottuvissa. Keinot ovat toistaiseksi rajalliset, koska väitöskirjan Tampereen yliopistossa tehneen DI Riikka Mikkosen mukaan tulostaminen hylkiville pinnoille on edelleen varsin haastavaa.
Signaalinkäsittelymalli tilaääneen ja kuulolaitteisiin
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden signaalinkäsittelymallin, jolla mahdollistetaan tilaäänen tarkemman toiston että äänen säätämisen esimerkiksi kuulovammaisten tarpeisiin. Tutkimus nostettiin juuri arvostetun Journal of American Society of Acoustics (JASA) -lehden kansijutuksi. Mukana on suora linkki julkaisuun.
Terveysteknologian hankinnat tukemaan innovaatioita
Espoolaisyritykselle lisärahaa robottiautojen kehitykseen
Suomalainen robottiautojen ohjelmistoteknologiaa kehittävä Sensible 4 on saanut kahdeksan miljoonan euron jatkorahoituksen Euroopan investointipankilta. Yhtiö odottaa pääsevänsä piakkoin uuden tuotteen kaupallistamisvaiheeseen ja nouseva samalla yhdeksi johtavista toimittajista Euroopassa ja Aasiassa.









