Teknologiateollisuus on erittäin huolissaan hallituksen suunnittelemista tutkimusrahoitukseen kohdistuvista leikkauksista. Leikkausten sijaan TKI-rahoitusta olisi paremminkin lisättävä vuosittain yli 150 miljoonalla eurolla jotta Suomi pääsisi uuteen kasvuun.
Artikkelit/raportit
Käytettyjä yrityskoneita myydään kasvavasti verkossa
Tietotekniikkaa on vuosikymmenet myyty käytettynä Suomessa, mutta viime vuosina niiden kauppa on lähtenyt uuteen vetoon kännyköiden tapaan. Yksi käytettyjä yrityskoneita myyvistä tahoista on oululainen Taitonetti jonka toimitusjohtaja Mikko Veijolan mukaan konekauppa on siirtynyt kasvavasti verkkoon.
Samsung varmistaa johtoaan muistihintojen noustessa
3G-verkot ovat tehneet pian tehtävänsä – taajuudet 2024 uuteen käyttöön
Nokian 5G-verkko kaivoskoneiden ohjaukseen
Haittaohjelmien pahikset Trickbot ja Snake Keylogger
Yhdysvaltalaisen tietoturvayhtiö Check Pointin tutkijat kertovat, että Trickbot oli heinäkuussa edelleen yleisin haittaohjelma jo kolmatta kuukautta peräkkäin. Toiseksi yleisin, Snake Keylogger, ylsi globaaliin kärkikymmenikköön ensimmäistä kertaa. Suomalaisia piinasi logistiikkayritykseksi naamioituva Flubot.
Vahva vire jatkui teknologiateollisuudessa – elektroniikassa +5 %
Heinäkuu myi 5G-puhelimia – yrityksiin Apple-puhelimia
Puhelinmyynnin 5G-trendi jatkui operaattoreiden mukaan heinäkuussa edelleen vahvana. Tosin tarjonnasta lähes kaikki uutuudet tukivat jo 5G-verkkoja. Esimerkiksi Elisan viidestä eniten myydyistä kuluttajapuhelimesta oli jo kolme 5G-puhelinmallia. Elisan yrityslistan myydyimmistä älypuhelimesta kolme oli Applen malleja.
Hauskaa ja aurinkoista kesää
Uusiteknologia.fi toivottaa kaikille lukijoilleen ja yhteistyökumppaneille aurinkoista kesää. Pidämme kesän ajan taukoa aivan päivittäisessä uutisoinnissa, mutta muut nettipalvelun toiminnot ovat koko kesän käytettävissä, linkeistä teknisiin artikkeleihin ja uusimpiin Uusiteknologia-lehtiin.








