Etäohjattava UPS litiumakuilla

Schneider Electricin uusi viiden kilowatin APC Smart-UPS-Ultra-varalähde hyödyntää etävalvonnassa yrityksen EcoStruxure—ratkaisua. Laitteen litiumioniakuston luvataan kestävän jopa kolme kertaa pidempään kuin perinteinen suljettu lyijyakku.

Tunnisteet

Tekoälykurssilla jo miljoona osallistujaa – joko suoritit?

Suomalainen vuodesta 2018 tarjolla ollut maksuton Elements of AI -verkkokurssi on kerännyt  jo miljoona osallistujaa. Kaikkiaan ilmaiselle tekoälykurssille on osallistunut opiskelijoita 170 maasta ja se on käännetty jo 26 eri kielelle. Verkkokurssi on palkittu laajalti maailmalla. Suomessa Nokian säätiö palkitsi verkkokurssi ja sen tekijät vuonna 2019.

Suomesta vuosittain parikymmentä läpimurtoinnovaatiota

Kotimaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista syntyy Euroopan investointipankin selvityksen mukaan noin 20 läpimurtoinnovaatioihin perustuvaa deep tech -yritystä vuodessa. Määrä voitaisiin uuden selvityksen mukaan vähintään kaksinkertaistaa poistamalla kaupallistamisen rahoituskapeikkoja ja tukipalveluita.

Superkone Lumi edelleen nopein – Euroopassa

Kajaanissa sijaitseva EuroHPC-yhteisyrityksen Lumi-supertietokone on edelleen Euroopan nopein supertietokone ja sijoittui maailman top-500-listalla kolmannelle sijalle nopeimpien supertietokoneiden joukossa. Lumi saavutti testeissä mitatun HPL-suorituskyvyn (High-Performance Linpack) 309 petaflopsia. Tulos julkistettiin tänään Hampurissa järjestetyssä ISC22-konferenssissa.