Oululainen Bittium esittelee huomisesta lähtien sulautettuihin järjestelmiin suunnattuja tuotekehityspalveluitaan saksalaisyritys Bosch Connected World -tapahtumassa Berliinissä. Mukana on koko tarjonta autojen QT-ratkaisuista IoT:n ja sulautetun kestoelektroniikan kehittämiseen.
Uutinen
Autoteollisuuden ohjelmistotoimittaja laajentaa Tampereella
Nokia-merkille tulossa 5G-puhelin
Konenäköön ja neuroverkkoihin apua ihmistutkimuksesta
Suomalaiset kännykkäkopit pääsivät Times Squarelle
Pelillistämisen pioneerille ja fysiikan opettajalle tekniikkapalkinnot
Tekniikan edistämissäätiö palkitsee 70-vuotisjuhlassaan tänään nuoren tutkijan palkinnolla pelillistämisen professori Juho Hamarin sekä hyväksi opettajaksi yliopistonlehtori Jami Kinnunen. Molemmat palkitaan 15 000 eurolla. Palkittava kauppatieteiden tohtori Juho Hamari on pelillistämisen tutkimuksen pioneeri ja alansa kansainvälisesti merkittävimpiä tutkijoita. Pelillistämisen yleisyydestä kertoo se, että siihen perustuu suuri osa nykyisistä puhelinsovelluksista. Tällaisia ovat esimerkiksi terveellisiä elämäntapoja ja oppimista…
3D-tulostimella myös elastiset kappaleet
Verkkoyhtiö Digitan toimitusjohtaja jättää yhtiön
F-Securelle kaksi tietoturvasertifikaattia teollisuussovelluksiin
Tietoturvayhtiö F-Secure on saanut IEC:ltä (International Electrotechnical Commission) kaksi sertifikaattia, jotka todistavat yhtiön kyvyn kehittää tietoturvallisia komponentteja teollisille hallintajärjestelmille. Sertifikaatit IEC-62243-4-1 ja IEC-62243-4-2 määrittelevät tietoturvavaatimukset teollisissa hallinta- ja automaatiojärjestelmissä käytettäville tuotteille ja niiden kehitystyölle.
Virtuaalitekniikasta lisää tehoa koulutukseen
Koulutusyhtiö Sovelto, Telia ja Glue Collaboration ovat kehittäneet uudenlaisen virtuaaliratkaisun tehostamaan oppimistuloksia. Uuden tekniikan avulla voidaan toteuttaa etäkoulutusta ja -kokouksia, joka vähentää myös matkustuskuluja, säästävät työntekijöiden aikaa sekä pienentävät matkustamisen ilmastovaikutuksia.








