Eurooppalainen teknologiajohtajien European CTO of the Year -palkinnot julkistettiin tänään EU:n Industry Days -tapahtumassa Brysselissä. Suomalaisen Spinnovan Juha Salmela valittiin vuoden eurooppalaiseksi teknologiajohtajaksi pienten yritysten sarjassa.
Yleinen
Kasvojentunnistus sopii opiskelijan läsnäolon seurantaan
Pääkaupunkiseudun ammattioppilaitos Omniassa kokeillaan opiskelijoiden läsnäolon seurantaa kasvojentunnistuksen avulla. Kokeilu aloitettiin joulukuussa 2018 kone- ja tuotantoteknologian pajamuotoisissa opinnoissa. Tekniikka on yleistynyt jo kännyköissä, esimerkiksi Apple hyödyntää iPhone-kännyköissä kasvojentunnistusta.
Hyvää uutta vuotta – äänestä ja voita 6G-uniikkiheijastin!
Suomi sai ensimmäisen IMAX-laserteatterin
Uusi kansainvälinen datakeskus Espooseen – hinta 17 miljoonaa euroa
5G-puhelin joka neljännellä kymmenestä vuonna 2024 – miljoonia IoT-laitteita
Linda Liukas Huawein tekoälyoppiin
Black Friday -alennukset uskottua pienempiä
Suurin osa suomalaisista aikoo varmasti tai mahdollisesti ostaa tuotteita tai palveluja tänään alkavasta Black Fridaystä, selviää tuotteiden hintoja listaavan Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että todelliset alennukset eivät aina vastaa odotuksia.







