Henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet Trafin mukaan alkuvuoden aikana kahdeksan prosenttia. Perinteisten bensiiniautojen jälkeen ladattavat bensiinihybridit ovat lisänneet suosiotaan, mutta täyssähköautojen kauppa kasvaa edelleen varsin maltillisesti.
Yleinen
Palvelurobotit käyttöön myös Suomessa
Suurinäyttöiset kännykät juhlivat kesäkuussa
Tutut kännykkämerkit jatkavat myydyimpien listojen kärkisijoilla. Kesäkuussa Elisan suosikkimalli oli 6,3 tuuman ruudulla varustettu OnePlus 6, joka on hyvä esimerkki älypuhelinten nykytarjonnasta. Pienemmällä ruudulla varustettuja puhelimia on tarjolla vain aloitusmalleissa sekä Sonylla ja Applella.
Dimecc käynnistää koneoppimiskoulutuksen
Tutkimus- ja innovaatioyhteisö Dimecc käynnistää syksyllä koneoppimisen täydennyskoulutuksen teollisuudelle. Koulutuksen järjestää Dimecc yhteistyössä Futuricen ja Ely-keskusten kanssa.
Erillisverkot mukaan Kyberleijonaan
Tämä Android-puhelin kestää pudotuksen
Kuvankäsittelyn erikoisnäppäimistö uudistui
Brittiyritys tuo huippuäänen televisioon
Ohjelmistojen tuplaverotus rassaa teknologiayrityksiä
F-Secure osti lisää kyberosaamista
Suomalainen tietoturvayhtiö F-Secure ostaa teknologiaa tietomurtojen paljastamiseen keskittyneen brittiyritys MWR Infosecurityn koko osakekannan. Samalla F-Secure saa näkyvyyden maailman suurimmille tietoturvamarkkinoille. Kauppasumma on runsas 100 miljoonaa puntaa.







