Patentti- ja rekisterihallitukselle jätettiin viime vuonna vain 1 428 kansallista patenttihakemusta, jossa laskua edellisvuodesta sata hakemusta. Suurin hakija oli edelleen Nokia, jonka teknologiayksikkö haki viime vuonna 77 patenttia, jossa oli parikymmentä patenttia aiempaa vuotta enemmän.
Tag: patentti
Suomalaisyritykselle tietoturvapatenteista kaksi miljoonaa dollaria
Suomalainen tietoturvayritys SSH saa patenteistaan kertakorvauksena kaksi miljoonaa dollaria eli noin 1,75 miljoonaa euroa patenttiriskien hallintaan erikoistuneelta yritykseltä. Sopimuskumppanin nimeä ei kerrottu. Lisäksio SSH maksaa korvauksesta vajaan 400 000 euroa Clausal Computing -nimiselle yritykselle.
Suomalainen patenttiyritys Kiinan innovaatioalueelle
Berggrenin tulevaisuusfoorumi – katso nettivideona!
Nokia lisensoi 5G-tekniikkaa kolmella eurolla
Nokian teknologiayksikkö takoo edelleen tulosta – tilauskanta vahva
Nokia odottaa 5G-teknologian käyttöönoton nopeutuvan vuoden loppua kohden. Toisen vuosineljänneksen laskeneessa tuloksessakin teknologiayksikön osuus oli edelleen vahva. Lisenssituloja tulee tietoliikenteen peruspatenttien lisäksi Nokian kehittämästä Ozo-tekniikasta ja Nokian-tuotemerkin käytöstä kännyköissä.
Nokia takoi rahaa patenteilla – verkkonäkymät paranemassa
Nokia Suomen suurin europatentoija – digissä neljäs maailmassa
Suomalaisyritysten Euroopan patenttivirastolle tekemien patenttihakemusten määrän kaksi vuotta kentänyt lasku taittui viime vuonna. Kasvua ei tullut, mutta hakemusten määrä pysyi samalla tasolla kuin aiemmin. Suurimmat patentoijat olivat Nokia, Kone ja Outotec. Digipatenteissa Nokia oli maailman tilastossa Huawein, Ericssonin ja Qualcommin jälkeen neljäs.