Yhden atomikerroksen paksuisesta grafeenista on povattu uutta tulevaisuuden supermateriaalia. Nyt sen on haastamassa Marburgin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijoiden löytämä bifenyleeni, jota voidaan käyttää esimerkiksi litiumioniakuissa grafeenin sijasta. Saksalaisen Marburgin yliopiston lisäksi kaksi Aalto-yliopiston tutkimusryhmää osallistui materiaalin atomirakenteen varmistamiseen ja sen ominaisuuksien selvittämiseen.
Artikkelit/raportit
Traficom määritteli kriittiset verkkoelementit – myös 4G- ja 5G-verkkojen osalta
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on määritellyt viestintäverkkojen kriittiset osat aiempaa tarkemmin, kertoo Tietoturva Nyt -sivusto. Kriittiset osat määritellään teknologianeutraalisti, mutta niitä on täydennetty 4G- ja 5G-verkkojen osalta. Vaikka Huaweita ei mainita nimeltä, taustalla vaikuttanee määrityksiin myös amerikkalaisepäilyt kiinalaisvalmistajan 5G-tekniikan käytöstä.
Uusi kotimainen sähkökulkuneuvo tieliikenteeseen
Suomalaisvalmisteinen sähkö-Scouter on saanut liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta luvan tieliikennekäyttöön. Uudella nelipyöräisellä L1e-A-luokan ajoneuvolla voi ajaa siellä missä polkupyörälläkin, eikä kuskilla ei tarvitse olla ajokorttia, mutta liikennevakuutus pitää hankkia. Scouterin maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa.
Oulu aloittaa dronetestit 5G-verkossa – Nokia mukana
DNA-sekvensoinnin kehittäjille Millennium-palkinto
Korona takia viime vuodesta siirtynyt Millennium-palkinto jaettiin tänä vuonna verkkolähetyksen kautta. Miljoonan euron palkinnon saivat kehittämistään DNA:n sekvensointitekniikoista Cambridgen yliopiston professorit Shankar Balasubramanian ja David Klenerman. Palkinnon jakoi virtuaaliyhteydellä tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Litiumioniakun sammuttaminen käsisammuttimilla vaikeaa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Pelastusopiston testien mukaan litiumioniakkupalon sammuttaminen on hyvin vaikeaa ja riskialtista. Yksikään testeissä ollut käsisammutin tai vesiruiskusammutus ei pystynyt lopettamaan akkupaloa välittömästi. Akkupalo saatiin parhaiten sammumaan upottamalla akku veteen. Mukana linkki testien loppuraporttiin.
Suomi kierrätti kasvavasti paristoja ja akkuja – täällä eniten
Suomessa kierrätettiin käytettyjä paristoja ja pieniä akkuja kerättiin viime vuonna viisi prosenttia edellisvuotta enemmän – yhteensä 1,7 miljoonaa kiloa. Ahkerimmat kierrättäjät olivat Savonlinnassa ja Forssassa, keskimäärin 530 grammaa asukasta kohden. Pelkästään niistä kierrätetty koboltti riittää yli puolen miljoonan uuden kännykän akun tarpeisiin.
Sirupula pidätteli Euroopan puolijohdekauppaa
Euroopan puolijohteiden jakelijakauppa laski alkuvuonna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden koronan ja myös piirien saatavuusongelmien takia, kertoo jakeluyhteisö DMASS raportissaan. Viime vuoden loppuun nähden kasvua kuitenkin tuli jopa 15,6 prosenttia vaikka erityisesti autoteollisus on kärsinyt komponenttien heikosta saatavuudesta. Suomessa osapula vaikutti esimerkiksi Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaan tuotantoon.
Kyberturvallisuuskeskus saa lisää vastuita
Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on saamassa uusia vastuita samalla kun keskus muuttuu myös kansalliseksi kyberturvallisuuden koordinaatiokeskukseksi. Uusi rooli vahvistaa keskuksen mahdollisuuksia tukea suomalaista tietoturva-alaa Euroopan tasolla.
Lahti selvitti virtuaalitapahtumien hiilijalanjälkeä
Lento Eurooppaan on isompi ympäristökuormitus kuin tuhansien ihmisten virtuaalistriimi, kertoo Lahden kaupunki. Laskennan toteutti Lahden ympäristöpääkaupunki-hankkeen myötä suomalainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digiyritys Sitowise.







