Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden maaliskuun vienti +5 %

Suomalaisen sähkö ja elektroniikkateollisuuden tavaraviennin arvo oli maaliskuussa Tullin ennakkotilaston mukaan 11 prosenttia isompi kuin viime vuonna. Helmikuussa arvo nousi 5,0 prosenttia. Suomen koko teollisen viennin arvo oli maaliskuussa 5,7 miljardia euroa, jossa kasvua 12,5 prosenttia. Vienti Kiinaan nousi maaliskuussa jyrkästi. Mukana myös Tilastokeskuksen maaliskuun tuotantoluvut ja uudet tilaukset.

Värähtelevät kvanttirummut avuksi

Kvanttimekaniikassa tunnetun Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaan hiukkasen paikkaa ja nopeutta ei voida tietää samanaikaisesti. Tutkijat osoittavat nyt, kuinka pienet värähtelevät rumpukalvot saadaan kvanttitilaan, jossa epätarkkuusperiaate voidaan kiertää. Värähtelevät kvanttirummut voivat auttaa tulevaisuudessa myös kvanttitietokoneiden kehittämisessä.

Uusi verkkokoe drone-lennättäjille

Vuoden alussa voimaan tullut uusi laki, joka yhtenäisti droneja koskevat säädökset koko EU:n alueella. Samalla se vaatii suomalaisille dronekäyttäjiltä rekisteröitymistä ja vähintään verkkokokeen suorittamisesta. Mukana on linkit myös Traficomin ja Fintrafficin uusimpiin ohjeistuksiin.

Oulussa kehitetään yhteistyössä tulevaisuuden autoja

Auton ominaisuudet eivät enää pysy samoina koko sen käyttöiän. Tänään ostettu auto saattaa muutaman vuoden käytön ja päivitysten jälkeen olla toiminnoiltaan hyvin erilainen, mitä se oli ostettaessa. Tulevaan muutokseen aikoo vastata myös uusi Oulu Automotive Cluster -verkosto, jonka asiakkaita ovat suuret autovalmistajat kuten Audi, Daimler, GM ja kuvan auton testialustaksi tarjonnut kiinalainen Geely.

Älykännyköistä jo yli puolet 5G-malleja – senioripuhelin yrityslistalle

Kännykän ostajista puolet valitsee jo uudeksi älypuhelimekseen 5G-puhelimen, kertoi äskettäin julkaistu tukkukauppiaiden tilastot. Huhtikuun teleoperaattoreiden myyntitilastot kertovat myös samaa. Silti 4G-malleille on edelleen ottajia. Erityisesti yritysasiakkaat ovat suosineet Samsungin edullisemman A-sarjan puhelimia. Olipa Elisalla huhtikuussa myös yksi senioripuhelin top-listallaan.