Apple esitteli kehittäjäkokouksessaan uusimman Mac-koneidensa M2-piirin, joka on toteutettu viiden nanometrin prosessilla. Kymmenessä ytimessä on yli 20 miljardia transistoritoimintoa ja nopeat grafiikka ja muistitoiminnot.
Uutinen
Nokia mukaan japanilaiseen 6G-maailmaan
Nokia kertoi tänään, että aloittavansa 6G-verkkojen kehitysyhteistyön japanilaisten teleoperaattori Docomon ja NTT:n kanssa. Tarkoitus on määritellä myös keskeisiä uusia teknologioita, joita tarvitaan tulevaisuuden 6G-verkkojen toiminnassa. Mukana on video myös Nokian 6G-visioista ja tarvittavista tekniikoista.
Microsoftille jo kolmas datakeskushanke Suomeen
Kansa kuuntelee musiikin pääosin ilmaiseksi
Musiikin suoratoistopalveluita käyttää jo yhdeksän kymmenestä suomalaisesta, mutta vain 35 prosenttia haluaa maksaa niistä. Suosituimpia musiikkipalveluita ovat uuden selvityksen mukaan videokanava Youtube ja vastaavat mainosrahoitteiset nettipalvelut. Suosituin maksullinen VOD-suoratoistopalvelu on Netflix ja toisena verovaroin hoidettu Yleisradion Areena.
Uusi miljoonien eurojen datakeskus Suomeen
Suomalais-japanilainen robottibussi saa jatkoa
Valtio kerää virtuaalivalutoista ennätystulot – osa jää silti ilmoittamatta
Verohallinnon alustavien tietojen mukaan yli 12 500 henkilöä ilmoitti tänä vuonna veroilmoituksellaan virtuaalivaluutoista saatuja tuloja yli kahden miljardin euron edestä. Ilmoittajien määrä lähes nelinkertaistui vuoden takaiseen verrattuna, jolloin valtiolle kertyi virtuaalivalutoista noin 140 miljoonan euron veropotti.
Väitös: Painettavaa elektroniikkaa myös hylkiville pinnoille
Painotekniikoiden avulla voidaan valmistaa saumattomasti ympäristöön sulautuvaa elektroniikkaa tavoilla, jotka eivät ole perinteisten menetelmien ulottuvissa. Keinot ovat toistaiseksi rajalliset, koska väitöskirjan Tampereen yliopistossa tehneen DI Riikka Mikkosen mukaan tulostaminen hylkiville pinnoille on edelleen varsin haastavaa.
Suomen uusin superkone nousi kolmanneksi nopeimmaksi
Kajaaniin sijoitettu yhteiseurooppalainen Lumi-supertietokone sijoittui kolmanneksi tuoreimmalla maailman nopeimpien supertietokoneiden Top500-listalla. Kone saavutti testeissä 151.9 petaflopsin High Performance Linpack (HPL) -suorituskyvyn. Lumi on myös kolmanneksi ympäristöystävällisimmistä supertietokoneista . Kone vihitään käyttöön kesäkuussa.