Oulusta maailmalle ponnistanut Ouman vahvistaa tuotantoaan Viron Kuressaaren tehtaallaan Yamahan pintaliitoskoneilla. Uusi 1,5 miljoonan euron tuotantolinja nostaa yhtiön tuotantokapasiteettia puolella. Viron lisäksi pieni osa tuotannosta tehdään yrityksen Kempeleen tuotantotiloissa.
Uutinen
Lisää virtaa urheilukelloon aurinkokennosta
Säteily voi aiheuttaa ongelmia SDRAM-muisteille
Kiinnostaisiko käytetty televisio tai tablettitietokone?
Käytettyjä yrityskännyköitä ja kannettavia mikrojakin kaupataan netin lisäksi myös alalle erikoistuneiden yritysten kautta, mutta muu elektroniikka menee edelleen lähinnä SER-jätteeksi kaatopaikoille, kertoo kodinelektroniikkaketju Power kiertotalouden selvityksessään. Yritys tarjoaa ostopalvelussaan palkkiohyvityksen lisäksi GPRS-vaatimuksen mukaisen muistitilojen tyhjennyksen.
DNA nousi nipin napin Telian ohi tilaajamäärissä
Teknologiateollisuuden kysyntä heikkeni – tilauskanta kantaa silti
Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta tilauskannat ovat säilyneet alan teollisuusjärjestön uusimman selvityksen mukaan vielä hyvällä tasolla. Yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä yhä voimakkaasti, ja pula osaajista vaikeuttaa edelleen niiden toimintaa. Silti esimerkiksi elektroniikka- ja sähköteollisuuden liikevaihdon odotetaan kasvavan edelleen.
Aivokäyttöliittymä kuntoutuksen avuksi – signaalit käskyiksi
Nokialta IP69K-luokiteltu kestopuhelin
Nokian kännyköitä tuottava HMD Global on esitellyt uuden rankkoihin olosuhteisiin soveltuvan XR21-kestopuhelimen, jonka IP69K-luokituksen pitäisi kestää 80-asteisen ja 100 barin paineisen vesisuihkun sekä pudotuksen 1,8 metristä. MIL-STD-810H-sertifioidun puhelimen akun kestoksi ilmoitetaan kaksi päivää.
Nokia suunnittelee vähennyksiä – ei SoC-piireihin eikä Oulun tehtaalle
Valmet Automotive uskoo joustavaan robotiikkaan ja 5G-tekniikkaan
Tuotannon heilahtelut ovat näkyneet Uudenkaupungin autotehtaalla lomautuksina ja irtisanomisina. Yritys uskoo edelleen toiminnan kasvuun ja uusien innovaatioiden hyödyntämiseen tuotannossa. Siitä kertoo myös uusi autotehtaan yhteyteen rakennettu innovaatiokeskus robotteineen ja tietoliikenneyhteyksineen.









