Koululaiset testaamaan VR-virtuaalilaseja

Savonlinnassa kehitetään alkavana lukuvuonna uudenlaista virtuaalitodellisuuskoulua. Osa Savonlinnan normaalikoulun oppilaista saa tablettien rinnalle virtuaalilasit. Näin virtuaalitodellisuus VR (Virtual reality) laajenee peleistä myös koulumaailmaan.

Teleste kasvatti alkuvuonna tulostaan

Tietoliikennelaitteita valmistavan Telesten tuotteiden kysynnän kasvu jatkui vuoden toisella neljänneksellä. ’’Myös liikevaihto kasvoi ja onnistuimme parantamaan tulosta selvästi”, kertoi Telesteen toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara.

Pikaviestit veivät operaattoreilta tekstiviestit

Suomalaiset ovat somessa keskimäärin 4,5 tuntia viikossa, kertoo mediatoimisto Vizeumin ja Dentsu Aegis Networkin uusin kuluttajatutkimus. Uusista viestikanavista WhatsApp on noussut räjähdysmäisesti koko kansan suursuosikiksi. Samalla teleoperaattorit ovat menettäneet perinteisempää tekstiviestibisnestä.

Bluetooth tuli kahvikuppiin

Kahviyhtiö Paulig on julkistanut älymukinsa. Pari vuotta sitten idea oli vielä protoasteella, muuta nyt yritys on saanut ensimmäisen erän älymukia myyntiin. Mukissa on taipuisa e-digipaperinäyttö ja Bluetooth-radioyhteys. Pauligin älymukin taustalla on yrityksen mukaan kaksi perusoivallusta: se yhdistää take away -kulttuurin ja sosiaalisen median – ja tekee jokaisesta kahvikupillisesta yllätyksellisen. Kahvin lämpöenergiaa hyödyntävään digipaperinäyttöön näyttöön voidaan…