Suomalaisiin kiinteistöihin asennettavia sähköauton peruslatauslaitteita myytiin vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä 21 139 kappaletta, mikä on 37 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla aivan alempien teholuokkien latauslaitteet ovat menettäneet kiinnostavuuttaan uusissa asennuksissa.
Yleinen
Tekstiviesti kasvaa edelleen yrityskäytössä
Ensimmäinen tekstiviesti lähetettiin lähes 30 vuotta sitten, mutta tällä perinteisellä kanavalla on edelleen yrityksissä vahva asema uusista mobiilisovelluksista huolimatta. Kuluttajien välillä tekstiviestien lähettäminen sen sijaan on laskenut Traficomin tilastojen mukaan koko ajan.
EU vaatii lisää sähköautojen lataus- ja vetytankkauspisteitä
Tietoturvaseteleitä tarjolla – 15000 tai 100 000 euroa
Valtio tukee yrityksiä tietoturvan kehittämisessä suoralla rahatuella. Joulukuun alusta voimaan tulevan uuden asetuksen mukaan yritykset voivat hakea tietoturvan parantamiseen ja kehittämiseen 15 000 tai 100 000 euron arvoisia tietoturvaseteleitä.







