Kiinalainen Huawein esitteli eilen virallisesti P40-sarjan kännykät, joista kiinnostavin on tosin myyntiin vasta myöhemmin tuleva 1/1,28 tuuman 48 megapikselin kamerakennolla ja 5G-osuudella varustettu P40 Pro+. Ostajille suurin ongelma voi olla kuitenkin, että uutuudet eivät tue Googlen vaan pelkästään Huawein oman sovelluskaupan ohjelmia. Huawein mukana tarjolle on tulossa lisää suomalaisia sovelluksia.
Yleinen
Perinteiset televisiolähetykset keventävät dataverkon kuormitusta
Tietoliikenneverkkojen dataliikenteen määrä on kasvanut viime päivinä useita kymmeniä prosentteja tavanomaisesta tasosta. Ja silti tietoliikenneverkkojen kuormitusta on helppo keventää katselemalla televisio-ohjelmia perinteisinä suorina lähetyksinä suoratoistopalveluiden käytön sijaan. Operaattoreiden mukaan verkot kestävät yhä kasvaneet liikennöintimäärät, mutta varmuustoimenpiteenä esimerkiksi Netflix ja Youtube ovat heikentäneet vapaaehtoisesti runsaasti tiedonsiirtokapasiteettia vaativien teräväpiirtovideoidensa kuvanlaatua. Jos tämä muutos ei riitä takaamaan esimerkiksi…
Perinteinen radio ja televisio vie viestin varmemmin perille
5G-puhelin Nokia-logolla ja Qualcommin piireillä
PÄIVITETTY: Etteplan aloittaa yt-neuvottelut koronan takia – myös Kemppi neuvottelee
Teollisuuden ja sulautetun tekniikan suunnittelutalo Etteplan käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koronaviruspandemiaan liittyvän tilapäisen asiakaskysynnän muutoksen takia.
Suomalaisille startupeille uusi työtila Kaliforniaan
Kalifornian Los Angelesiin on perustettu suomalaisille startup-yrityksille uusi yhteinen työtila, jonka yhteydessä voi jopa yöpyä. Uusi Santa Monican rannan läheisyydessä sijaitsevan keskuksen avajaiset järjestettiin sunnuntaina. Taustalla on perustajakaksikon lisäksi joukko Kaliforniassa suomalaisia nimihenkilöitä.
Akkuteollisuudelle oma kierrätyskeskus
Kysely selvitti tietotyön tuottavuutta
IT-asiantuntijoiden mukaan kolme suurinta estettä tietotyön kehittämiselle ovat kiire, asenneongelmat ja henkilöstön puutteellinen perehdytys, ilmenee it-palveluyritys Tietokeskuksen yli 300 it-alan asiantuntijan ja johdon kyselystä. Selvityksen mukaan IT-asiantuntijaa vedetään työssään kahteen suuntaan: teknologioita pitäisi kehittää, mutta työaikaa haukkaavat toistuvat työt ja IT-tuki. Tulosten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että teknologiasta ei saada usein kaikkea hyötyä irti. Jokainen…
Suomalaiseen robottiautoyhtiöön japanilaisrahaa
Suomalainen robottiautoyhtiö Sensible 4 on saamassa kuusi miljoonaa euroa japanilaissijoittajilta, joka mahdollistaa yrityksen laajentumisen Euroopan lisäksi myös Aasiaan. Japanilaisen Mujin kanssa kanssa totetutetun Gacha-robottibussin ansiosta yritys on yksi tunnetuimmista pohjoismaisista kasvuyrityksistä Japanissa. Espoolainen Sensible 4 toimittaa itseajaviin ajoneuvoihin ohjelmistoratkaisuja jotka mahdollistavat itsenäisen ajamisen kaikissa sääoloissa. Huono sää ja rajallinen näkyvyys ovat pitkään olleet merkittävä haaste…







