Kännykkäkameroiden laatu paranee koko ajan. Avuksi on otettu kennojen lisäksi paremmat linssiratkaisut ja ohjelmalliset tekoälyratkaisut. Syyskuun kännykkämallit sisältävät myös aiempaa paremmat kamerat. Listoille nousi myös Applen uusi iPhone XS.
Artikkelit/raportit
Nopeaa mobiiliverkkoa tarjolla – ei tosin kaikkialla Suomessa
Lähes puolet paristoista ja akuista kiertoon
Viime vuonna käytettyjä paristoja ja akkuja kerättiin Suomessa ennätysmäärä, yhteensä 1 420 000 kiloa, kun vuonna 2010 keräysmäärä oli 867 000 kiloa. Keräysaste on noussut samassa ajassa 33 prosentista 47 prosenttiin, kertoo kierrätyksestä vastaava Recser. Akkujen ja paristojen keräyspisteet saapuivat kauppoihin 2008 voimaantulleen tuottajavastuun siivittämä. Keräysverkoston järjestävät yhdessä yli 600 paristojen ja akkujen tuottajaa eli…
Selvitys: Bigdata ja IoT avuksi kiertotalouteen
Kiertotalouden mukainen liiketoiminta on Suomen valmistavassa teollisuudessa vielä iso hyödyntämätön mahdollisuus, mutta nyt siihen on kehitetty toimivat työkalut. Avuksi on otettava esimerkiksi digitalisointi, BigData ja esineiden internet. Lue myös julkaistu käsikirja kiertotaloudesta.
Raportti: Sähkö- ja robottiautot käyttöön vuoteen 2045 mennessä?
Videot kasvattavat mobiilidataa – seuraavaksi 5G
Selvitys: VTT oli neljänneksi aktiivisin tutkija Horizon 2020-ohjelmassa
Uusi selvitys litiumioniakkujen turvallisuudesta
Litiumioniakut ovat yleistyneen kännyköiden ja kannettavien mikrojen lisäksi muissakin kodin sähkölaitteissa ja koneissa ja liikkumisvälineissä. Tehokkaimmat akut palavat sytyttyään räjähdysmäisesti ja niitä voi olla hankala sammuttaa, kerrotaan uudessa alan selvityksessä. Ohessa Tukesin ohjeet akkujen palotilanteisiin.








