Sähkökelkkojen akut varalähteeksi – kahteen suuntaan Esitykset 19.4.202424.4.2024 Suomalainen teknologiayritys InterControl ja sähkömoottorikelkkojen valmistava Aurora Powertrains esittelivät huhtikuussa Oslossa järjestetyssä alan kongressissa uuden InterControllin kanssa kaksisuuntaisen latauksen sähkökelkkoihin.
Tuulivoimajärjestö laajenee aurinkovoimaan Uutinen 19.4.202419.8.2024 Suomen Tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö STY laajentaa toimintansa myös teollisen kokoluokan aurinkovoimalaitoksiin. Järjestön vuosikokous päätti eilen laajentumisesta. Yhdistyksen nimi muuttuu vielä kevään aikana.
Tekoäly auttaa puhelimen tekstinsyöttöä – osaksi käyttöliittymää Artikkelit/raportit 19.4.202419.4.2024 Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet koneoppimisen avulla luomaan mallin, joka pystyy ihmisen kaltaisella tavalla syöttämään tekstiä puhelimella. Kansainvälisten tutkijoiden ja Googlen kanssa yhteistyössä kehitetty malli on ensimmäinen laatuaan, ja uusi merkkipaalu nykyaikaisen tekstinsyötön mallintamisessa.
Sirukehittäjä pääsee testaamaan kvanttiprosessoreita Uutinen 18.4.202418.4.2024 Piipohjaisia kvanttiprosessoreita Espoossa rakentavan SemiQonin kvanttiprosessorin testaus- ja mittausympäristö on valmistunut tutkimuskeskus VTT Mikesin tiloihin Otaniemeen. Tarjolla on myös kuvan laite, jolla kvanttikomponentteja testataan ennen kiekon lohkomista siruiksi.
Embedded Worldissa yhdeksän suomalaisyritystä – kävijöitä yli 32 000! Tapahtuma Uutinen 15.4.202418.10.2024 Korona-aikojen erikoisratkaisuista ollaan pääsemässä normaaleihin messutapahtumiin, joista Nürnbergin Embedded World 2024 on hyvä esimerkki. Runsaan tuhannen näytteilleasettajan joukossa on mukana myös suomalaisyrityksiä. Tapahtumassa valitaan myös parhaimmat sulautetut tuotteet ja työkalut. Uutista on päivitetty 15.4.2024 tapahtuman kävijämäärillä ja tuotepalkinnoilla.
Litium-akkupaloihin viritetty käsisammutin Uutinen 12.4.202424.4.2024 Ruotsalainen Presto on kehittänyt litium-akkupalojen sammuttamiseen viritetyn käsisammuttimen. LB9 on sertifiointu NTA 8133 -standardin mukaisesti. Tarjolla on myös pienempi kuuden kilon LB6-malli.
Lisää USB-liitäntätehoa AVR:n 8-bittisiin Uutinen Uutuudet 11.4.202423.5.2024 Microchip esitteli 8-bittisen mikro-ohjainperheen Nürnbergin Embedded World 2024 messuilla. Uuden AVR DU -piiriperheen avulla suunnittelijat voivat ottaa käyttöön pienemmissä laitteissa entistä tehokkaamman USB-väylän.
Nyt pyyhkeetkin merkataan RFID-siruilla Artikkelit/raportit 11.4.202412.4.2024 Hotellien pyyhkeiden ja muiden tekstiilien käyttöseuranta helpottuu, kun niihin liitetään jokaiseen oma yksilöllinen RFID-sirutunniste. Suomessa sirutekniikkaa hyödyntää jo Keravalla ja Helsingissä toimiva Rusanen Group, joka tarjoaa pesulapalveluita hotelleille ja ravintoloille.
Uusi mittaustapa kvanttitietokoneiden kehitykseen Artikkelit/raportit 10.4.202412.4.2024 Aalto-ylipiston tutkijat ovat kehittivät uuden mittaustavan, joka mahdollistaa kvanttitietokoneiden entistä suuremmat kubittimäärät. Aalto-yliopistossa mitattiin ensimmäisinä maailmassa kubitteja äärimmäisen herkillä lämpöilmaisimilla eli bolometreilla.
Näin kuljetusrobotit selvisivät talvesta – uusia ominaisuuksia Esitykset 10.4.202410.4.2024 Pieniä autonomisia ruuan kuljetusrobotteja kehittävä Starship Technologies ja S-ryhmä aloittivat toimitukset viime vuonna. Nyt robottien ensimmäinen talvi Suomessa on ohi ja robotteihin on tuotu uusia ratkaisuja ja ominaisuuksia sekä kehitetty robottien toimintaa. Silti apuakin robotit ovat Suomen talvessa tarvinneet.