Suomalaisten ohjelmistoyritysten kasvua jarruttaa pula kotimaisista osaajista, mutta samalla osaajia olisi saatava ulkomailta, selviää Jyväskylän yliopistossa uudesta selvityksestä. Kartoitus toteutettiin yhteistyössä Software E-Business Finlandin ja Teknologiateollisuuden kanssa.
Uutinen
Suomalaisyritykset varautuneet heikosti materiaaliriskeihin
Suomalaiset teknologiayritykset ovat tietoisia kriittisiin metalleihin liittyvistä toimitusriskeistä mutta luottavat silti niiden saatavuuteen, selviää Teknologiateollisuus ry:n tuoreesta selvityksestä. Erityisesti metallijalostuksessa, elektroniikka- ja sähköteollisuudessa sekä tietotekniikka-alalla varautuminen on heikommalla tasolla.
Suomi tarvitsee kyberturvan ammattilaisia ja lisää koulutusta
Digitalisaation syventyessä ja levitessä uusille elämän alueille kasvaa myös toimintojen varmistamisen ja turvaamisen tarve. Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että alan koulutusta on liian vähän eikä se vastaa teollisuuden tarpeita. Puutetta on tuhansista alan ammattilaisista, johon aiotaan vastata lisäkoulutuksella.









