Sveitsiläinen kellovalmistaja Sequent on esitellyt toisen sukupolven sykemittarikellon, joka lataa itse itsensä mekaanisesta liikkeestä muiden laadukkaiden viisarikellojen tapaan. Uutuus on myynnissä ainakin alkuun vain verkossa.
Yleinen
Lääkkeet liikkeelle robottilennokilla
Uudella IoT-tekniikalla parempaa perunaa
Oulun yliopiston tutkijat kehittävät Tyrnävän perunapelloilla uutta järjestelmää, jolla voidaan mitata ja säätää peltojen maaperän kosteusolosuhteita. Uudenlaisen tietopohjaisen säätöjärjestelmän odotetaan mahdollistavan entistä suuremmat ja laadukkaammat perunasadot. IoT-pohjaisiin antureihin saadaan sähkö pellolle pystytettävistä aurinkokennoista ja akuista.
Kelluva ydinvoimala pääsi kohteeseen
Venäläisen Rosatomin kelluva ydinvoimalaitos kiinnittyy pian verkkoon kytkemistä varten Åevekin Tšukotkassa, Venäjän Kaukoidässä. Laitos aloittaa sähköntuotannon Rosatomin mukaan vuoden loppuun mennessä. Murmanskista laitos matkasi 4 700 kilometrin matkan kohteeseen. Tulossa on myös jo uusi vientiin tähtäävä versio.
Sähköautot lyhyille matkoilla, polttoaineilla pitemmälle
VTT:n ja Cambridgen yliopiston selvitysten mukaan tieliikenteen päästövähennyksissä uudet kestävät polttoaineet ovat edelleen ykkönen. Sähköautot ovat jo kilpailukykyisiä lyhyillä matkoilla, mutta pidemmän kantaman sähköautot pysyvät selvityksen mukaan luultavasti kalliimpina verrattuna kestäviin polttoaineisiin, vaikka akkujen hinnat edelleen halpenisivat.
Lentävä spektrikamera selvittää kuinka metsä voi
5G-puhelimen hinnaksi 1299 euroa
Elisa aloitti eilen huippukalliin Samsung Galaxy S10 5G:n ennakkomyynnin. Kyseessä on valmistajan ensimmäinen 5G-malli. Jo aiemmin Elisa on tuonut myyntiin OnePlusin, ZTE:n ja Huawein 5G-puhelimet sekä Huawein ja HTC:n 5G-reitittimet. Samsung Galaxy S10 5G:n toimitukset alkavat Elisalla lokakuussa. Puhelimen Infinity-O-näytön koko on 6,7 tuumaa, kameroita on kuusi 3D-syvyyskennolla ja iso akku nopealla latauksella. ’’Olemme uuden…
Ammattilaisen langaton näppäimistö ja hiiri
Sairaala muuttui startup-keskukseksi – lisää tulossa
Helsingissä sijaitsevan entisen Marian sairaalan tiloihin rakennettu Maria 01 rakentunut startup-keskittymä aikoo kasvaa edelleen. Jo nyt tiloissa toimii yli 120 startupia ja kasvuyritystä, 12 venture capital -rahastoa sekä useita startup-ekosysteemin toimijoita. Lisää neliöitä on kuitenkin tulossa.
5G-verkkoihin kehitettiin tietoturvaa yhteisvoimin
Kyberturvallisuuden hallinta on edellytys ja samalla suuri haaste 5G-verkolle ja sitä hyödyntäville tulevaisuuden sovelluksille ja liiketoiminnalle. VTT ja kahdeksan suomalaisyritystä toivat yhteisvoimin erityisosaamisensa kansainväliseen kehityshankkeeseen.







