Akkumateriaalien tuottajat perustivat vaikuttajajärjestön

Suomeen yli kuudella miljardilla eurolla lähivuosina investoiva akkuteollisuus järjestäytyi tänään omaksi ryhmäksi Kemianteollisuuteen. Ensivaiheessa uuteen Akkuteollisuus ry:n kuuluu yhdeksän pääosin akkumateriaaleja tai komponentteja tuottavaa yritystä. Akkupaketteja  kokoava Valmet Automotive  ei ole uuden järjestön perustajien joukossa.

Sähkömoottorin osia 3D-tulostuksella

Valtion teknologian tutkimuskeskus VTT esitteli menneen vuoden Formnext- ja World PM -messuilla uudenlaisen sähkömoottorin prototyypin, jonka osista osa oli toteutettu 3D-tulostamalla. Uudenlainen tapa on erityisen kiinnostavaa esimerkiksi sotilas-, ilmailu- ja avaruusteollisuudelle.

Uutta digiälyä laivanrakennukseen

Suomalainen Cadmatic kehittää Turun yliopiston kanssa älykkäämpää ja tuottavampaa laivanrakennusta EU-rahoitteisessa SEUS-hankkeessa. Vuoden alusta liikkeelle lähteneessä hankkeessa digitalisoidaan laivanrakennuksen prosesseja ja pyritään hyödyntämään tekoalyä, virtuaalitodellisuutta ja muita uusia teknologioita.

Kempower miettii Eurooppaan uutta elektroniikkatehdasta

Sähköautojen pikalataustekniikoita tuottava Kempower tutkii vaihtoehtoja tuotantokapasiteetin laajentamiseksi Lahden tehtaan lisäksi myös muualle Eurooppaan. Yhtiön tavoitteena on, että uusi tuotantokapasiteetti on toiminnassa vuoden 2025 loppuun mennessä. Samalla yritys valmistautuu kuluvan vuoden aikana Yhdysvalloissa kokoonpanoon uudessa Pohjois-Carolinan tehtaassaan. Päivitetty 28.2.2023.

Ponssen Epec panostaa Pohjois-Amerikkaan

Ponssen elekroniikkaosaaja Epec avaa uuden toimipisteen Milwaukeehen, Yhdysvaltoihin. Tarkoitus on helpottaa Pohjois-Amerikan asiakkaiden kehitystyötä  erilaisten työkone- ja hyötyajoneuvojen elektroniikan, ohjauksien, ohjelmistojen sekä kokonaisjärjestelmien toteuttamisessa.

CES23: Bosch esittelee uuden sukupolven MEMS-ratkaisunsa

Bosch esittelee tänään alkavilla Las Vegasin kulutuselektroniikan CES 2023 -messuilla uusia Sensortec-yhtiönsä uusimpia MEMS-pohjaisia anturiratkaisujaan ja niiden pohjalta toteutettuja auto- ja kuntoilusovelluksiaan.  Näistä kiintosimpia on autojen RideCare-sovellus, jolle myönnettiin messujärjestäjä CTA:n Best of Innovation -palkinto. Mukana linkki uutuuksien nettiesittelyyn.